Nojatuolit aiheuttaneet vaikeaa ihottumaa

Ihotautilääkärien mukaan iho-oireet ovat alkaneet kuukauden kuluttua tuolin ostohetkestä. Ihottuman syynä voi olla nojatuoleissa käytetty torjunta-aine.

Suomen ihotautilääkärien potilaina on viime aikoina ollut kymmeniä potilaita, jotka ovat kärsineet vaikeasta ihottumasta selän, pakaroiden ja reisien alueella. Ihottuma on ihotautilääkärien yhdistyksen mukaan todennäköisesti saanut alkunsa henkilöiden istuttua kiinalaisessa tehtaassa valmistetussa nojatuolissa.

Ensimmäinen tapaus havaittiin Seinäjoella noin kuukausi sitten, minkä jälkeen niitä alkoi tulla ilmi eri puolilta Suomea.

Ihottuma on suurimmassa osassa tapauksia alkanut noin kuukauden päästä ostohetkestä. Se on parantunut, kun henkilö on lopettanut tuolin käytön tai istuin on peitetty suojalla.

Ensimmäiset oireita aiheuttaneista tuoleista on hankittu viime vuoden kesäkuussa, ja niitä on ostettu usean huonekaluketjun myymälästä. Kyseisiä tuoleja on tuotu Suomeen vuosien ajan. Tuolien käyttäjillä ei ihotautilääkäriyhdistyksen mukaan ole aiemmin havaittu ihottumaa.

Erikoislääkäri Kari Saarinen arvioi, että oireita aiheuttaneissa tuoleissa on ollut liikaa mikrobeja tappavaa torjunta-ainetta. Saarisen mukaan on mahdollista, että ihottumasta kärsiviä on enemmän kuin tähän mennessä on paljastunut.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat