Jarkko Nieminen lähtee maanantaina Tukholman avoimeen ATP-turnauksen jatkamaan siitä mihin Aasian kierroksensa jätti. Maskulainen tennisässä on napannut viime viikkoina useita komeita päänahkoja ja selviytyi hiljattain Bangkokin ATP-turnauksessa finaaliin.
Seuraavassa Tokion turnauksessa Nieminen eteni vakuuttavasti puolivälieriin, mutta joutui luovuttamaan sairastumisen takia.
- Nyt peli menee samalla tavalla kuin ennen sairastelua. Olo vahvistuu vielä joka päivä, mutta peli ja lyönnit tuntuvat samalta, hyväntuulinen Nieminen kertoi turnauksen alla Tukholmassa.
Nieminen kohtaa avauskierroksella saksalaisen Michael Berrerin, joka on ATP-listalla sijalla 50. Nieminen on kivunnut viime aikojen vahvoilla otteillaan jo sijalle 46.
Nieminen ei vaikuttanut olevan ainakaan pahoillaan arpaonnesta. Keskinäiset kohtaamiset ovat toistaiseksi tasan 1-1.
- Syöttö on hänen paras lyöntinsä ja hän liikkuu isoksi kaveriksi aika hyvin. Olin ensimmäinen, joka ei ollut sijoitettu, eli arpa olisi voinut heittää avauskierrokselle jonkun pahemmankin, Nieminen arvioi avausvastustaan.
Mikäli Nieminen selvittää tiensä toiselle kierrokselle, vastaan asettuu turnauksessa kolmanneksi sijoitettu Tshekin Tomas Berdych.
- Peli tuntuu tällä hetkellä niin hyvältä, että on kiva mennä pelaamaan ketä vastaan tahansa.
Kotona Ruotsissa
Nieminen on edennyt Tukholmassa kahdesti finaaliin. Vuonna 2001 tie karsinnoista finaaliin oli Niemisen uran suuri läpimurto ja toinen finaalipaikka irtosi 2006. Kolmanteen finaalipaikkaan vaadittaisiin jälleen urotekoja. Turnauksen suurimpana tähtenä loistaa sveitsiläinen Roger Federer ja kakkossijoitettu on kotiyleisön edessä pelaava Robin Söderling.
Toisaalta myös Niemisellä on yleisön tuki takanaan. Suomalaiset ovat perinteisesti löytäneet tiensä sankoin joukoin kuninkaallisille tennishalleille ja myös ruotsalaiset ovat ottaneet Niemisen omakseen.
