Kööpenhaminassa asuva Suomen naisten sulkapallovaltias Anu Nieminen ei antanut Elina Väisäselle mitään mahdollisuutta sulkapallon SM-kisojen kaksinpelin finaalissa sunnuntaina Helsingin Ruskeasuolla.
Nieminen piti pelin ohjat käsissään tanakoilla takakenttäsyötöillään ja ripeällä liikkumisellaan ja kukisti Väisäsen lopulta luvuin 21-12 ja 21-6.
Jo 11:nnen Suomen mestaruutensa kaksinpelissä ottanut 29-vuotias Nieminen ei pitänyt kisapiipahdustaan järin pahana pakkopullana.
- Kyllähän nämä SM-kisat ovat minulla jo jonkin aikaa tietynlaista vääntöä olleet. Olisi kiva, jos saisi joskus oikein kunnolla taistella SM-kullasta, Nieminen mainitsi.
Todellisen vastustajan saaminen suomalaisnaisista voi jäädä Niemiselle ikuiseksi haaveeksi. Suomessa asuvissa naispelaajissa ei tällä erää ole terävää kärkeä eikä massaa. Vain noin 350 naista pelaa sulkapalloa Suomessa lisenssin turvin.
Nieminen sanoi, että sulkapallo ei ole häntä toistaiseksi tympäissyt millään muotoa.
- Jaksan treenata, pelata ja kiertää. Elämäntapa sulkapallo minulle on, sanoi Nieminen, joka on totisesti ollut matkatöissä maailmalla.
- Tässä jokin aikana sitten laskeskelimme mieheni Jarkon (tennispelaaja Jarkko Nieminen) kanssa, että kumpi meistä on käynyt pelaamassa useammassa maassa. Maittemme määrää en muista, mutta minä voitin Jarkon tuossa kisamaitten kiertämisessä, ja itse asiassa vähän nautin "paremmuudestani", Anu Nieminen hymyili.
Långin pitkä marssi
Miesten kaksinpelin mestari Ville Lång suunnitteli jo viisitoistavuotiaana joskus heittäytyvänsä sulkapalloiluun rohkeasti ja riskillä. Tuo on nyt täyttä totta. Lång treenaa, pelaa ja reissaa täysipäiväisesti. Hänen pitkä marssinsa maailmalle on hyvässä vauhdissa:
- Minkäänlaisia lomia en tunne, sulkapallo on kaikkeni kaiken aikaa, Lång sanoi.
21-vuotias Lång poimi nyt kaappiinsa kolmannen kaksinpelin SM-mitalin kukistettuaan finaalissa monipuolisella pelillään luvuin 21-14, 21-10.
