Mainos

Nettipedofiilien nappaamiseen tulossa kovempia keinoja

Alaikäisiä netissä ahdistelevien kiinniottamista halutaan helpottaa. Valmisteilla on lakiehdotus, joka kriminalisoisi esimerkiksi tapaamisen järjestämisen alaikäisen kanssa selvästi seksuaalisessa tarkoituksessa. Samalla poliiseille ollaan antamassa enemmän mahdollisuuksia esiintyä netissä väärillä henkilöllisyyksillä.

Nykyisellään seksuaalissävytteinen ehdottelu netissä alaikäiselle on jo rangaistavaa, mutta uudessa laissa kiellettyä olisi jo pelkkä tapaamiseen houkuttelu ilman suoraa seksuaalista vihjailua.

- Jos henkilö on esimerkiksi varannut hotellihuoneen tapaamista varten tai matkustanut pitkän matkan tapaamaan lasta, henkilön pitää kyetä perustelemaan, että tapaamisella on joku muu tarkoitus, kertoo oikeusministeriön lainsäädäntösihteeri Mirja Salonen, joka on ollut mukana uuden lakiehdotuksen valmistelussa.

Niin sanottu grooming-pykälä on käytössä jo muutamissa Euroopan maissa. Suomessa se on tulossa lakiin arvioiden mukaan ensi vuoden alussa.

Poliisi saattaa saada myös tulevaisuudessa laajempia oikeuksia nettipedofiilien jahtaamiseen. Jos lakiuudistuksen pykälä menee läpi, poliisi voi ujuttautua valehenkilöllisyyden turvin esimerkiksi netissä toimivan lapsipornoringin jäseneksi.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.