Mainos

Nepalin maolaiskapinalliset mukaan hallitukseen

Nepal on tähän asti ollut maailman ainoa hindukuningaskunta. Maolaiset saavat vastatakseen muun muassa nais- ja lapsikysymykset uudessa hallituksessa, joka muodostetaan kesäkuussa.

Nepalin johtavat hallituspuolueet ja maolaiskapinalliset ovat päässeet sopimukseen uuden hallituksen muodostamisesta. Maolaiset saavat viisi ministeriä uuteen hallitukseen.

Nepalin tulevasta valtiomuodosta ja uudesta perustuslaista päättää komitea, joka muodostetaan vaaleilla kesäkuussa.

Maolaiset saavat vastatakseen tiedotuksesta, alueellisesta kehittämisestä, suunnittelusta ja työpaikoista, metsävaroista sekä nais- ja lapsikysymyksistä uudessa hallituksessa.

Sissit ja Nepalin hallitus allekirjoittivat viime vuoden marraskuussa rauhansopimuksen, joka päätti vuosikymmenen kestäneet väkivaltaisuudet. Sisällissodassa kuoli arvioiden mukaan ainakin 13000 ihmistä.

Sekä EU että YK ovat tyytyväisiä Nepalin rauhanprosessin saavutettua jälleen uuden, tärkeän virstanpylvään. EU toivoo uuden hallituksen toimivan demokratian periaatteiden mukaisesti ja valmistautuvan huolella kesäkuun vaaleihin. YK puolestaan huomauttaa, että hallituksella on edessään tiukkoja haasteita vakiinnuttaessaan sisällissodasta toipuvan maan oloja.

Himalajalla sijaitseva Nepal on tähän asti ollut maailman ainoa hindukuningaskunta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.