Neljä yleistä syytä, jotka johtavat orgasmin teeskentelyyn – huomaisitko kumppanin teeskentelevän?

Iso O - matka hekuman huipulle 8:10
Videolla asiaa naisen orgasmista. Miksi naiset teeskentelevät orgasmin?

Vaikka orgasmin teeskentely kuulostaa kaiken järjen vastaiselta, moni silti sortuu siihen. Mutta miksi?

Kumppani tekee kaikkensa, mutta tiedät, ettei orgasmia ole luvassa. Kerrotko tilanteesta rehellisesti kumppanillesi – vai teeskenteletkö onnellisen lopun?

Seksivalistussivusto Kinklyn kyselyssä paljastui, että vastaavassa tilanteessa suurin osa on ainakin joskus päätynyt teeskentelemään nautintonsa. Jopa 80 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi nimittäin teeskennelleensä orgasmin ainakin kerran elämässään, uutisoi Health.com.

Huomaatko todella, jos kumppani teeskentelee?

Hiljattain uutisoitiin Archives of Sexual Behavior -tiedelehdessä julkaistusta tutkimuksesta, joka paljasti, että myös naisen ideologialla on merkitys siinä, näytteleekö hän orgasmin vai en. Tutkimuksessa selvisi, että ne naiset, jotka kannattivat antifeministisiä arvoja, olivat elämänsä aikana teeskennelleet orgasmeja huomattavasti useammin kuin feministisiä arvoja kannattavat naiset.

Kinklyn kyselyssä selvisi, että jopa 87 prosenttia naisista on teeskennellyt orgasmin joskus – verrattuna 69 prosenttiin miehistä. Säännöllisesti hekuman huipulle itsensä näyttelee 37 prosenttia naisista, miehistä vain yhdeksän prosenttia. Eniten orgasmeja teeskenneltiin pitkissä suhteissa, vähiten yhden illan jutuissa.

Vaikka moni saattaa uskoa huomaavansa kyllä, jos kumppani teeskentelisi orgasminsa, kysely kertoo huonoja uutisia. Jopa 74 prosenttia vastaajista uskoi, ettei heidän kumppaninsa osannut päätellä heidän teeskennelleen. Lue myös: Voiko mies tunnistaa, milloin nainen on oikeasti saanut orgasmin?

Neljä yleisintä syytä

Kyselyssä selvitettiin myös syitä teeskentelyn taustalla. Yleisimmät syyt olivat järjestyksessään:

1. "En halunnut, että kumppanistani tuntuu pahalta."
2. "Halusin seksikokemuksen loppuvan."
3. "Halusin, että kumppanistani tuntuisi hyvältä."
4. "Olin seksuaalisesti tyydyttynyt, mutta teeskentelin, koska minusta tuntui, että sitä "odotettiin" minulta kokemuksen lopettamiseksi.

Kyselyssä paljastuikin, että 62 prosenttia ihmisistä ajatteli, että seksin oletetaan loppuvan kliimaksiin kummankin osapuolen kohdalla. Seksivalistussivusto Kinkly kuitenkin muistuttaa, että kyse on nautinnosta eikä orgasmi ole merkki "onnistuneesta" seksikokemuksesta.

Vaikka orgasmi on kiva ja nautinnollinen asia, onkin hyvä muistaa, että seksissä on kyse muustakin. Kaikki hyvä, mikä tapahtuu ennen orgasmia, on myös nautinnollista. Nautinnollisten kokemuksien takaamiseksi kannattaa myös näyttää seksikumppanille, mistä nauttii, jotta teeskentelyyn ei tarvitsisi tuntea painetta. 

Lähteet: Health.com, Kinkly

Lue myös:

    Uusimmat