Mainos

Naisyrittäjälainalle kaivataan lisämäärärahaa

Tarpeelliseksi osoittautuneelle naisyrittäjälainalle kaivataan pikaisesti lisämäärärahaa. Lainoja kohtaan tunnettu mielenkiinto ylitti päättäjien odotukset ja tarkoitukseen myönnetty 50 miljoonan määräraha loppui alkuunsa.

Yrittäjänaiset aikovat vedota kauppa- ja teollisuusministeriin, eduskuntaan ja erityisesti sen naisverkostoon, jotta lisämäärärahaa myönnettäisiin samaan tarkoitukseen kiireellisesti.

Suomessa on harjoitettu jo 50 vuotta aktiivista yrittäjänaistoimintaa. Juhlavuosi alkoi tänään Hämeenlinnassa Yrittäjänaisten keskusliiton kevätliittokokouspäivillä. Liiton puheenjohtaja on Ritva Sjöholm.

Eila Helen on vuoden yrittäjänainen

Muotialan yrittäjä Eila Helen Kokkolasta on valittu vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi. Hän on kahdeksas tämän tunnustuksen saanut naisyrittäjä.

Vuodesta 1979 saakka yrittäjänä toiminut Helen johtaa 25 työntekijää työllistävää vaatetustehdasta. Valmistus tapahtuu kokonaan Suomessa. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 6,6 miljoonaa markkaa. Vientiä on Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Islantiin.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.