Naisia kuvattiin salaa suihkutiloissa

Vihdin poliisi epäilee hyvinkääläismiestä naisten tirkistelystä suihkutiloissa.

Poliisi löysi Nummi-Pusulan Maikkalassa tiistaina 12.7.2011 olleen FIN-5 suunnistustapahtuman yhteydessä naisten suihkutiloihin kassiin piilotetun kameran.

Kameran asentamisesta epäillään noin neljäkymmentävuotiasta hyvinkääläismiestä. Poliisi kuulustelee miestä tällä viikolla.

Komisario Rauli Pajuharju sanoo, että tässä vaiheessa on vaikea sanoa tarkkaan kuinka moni nainen on nauhalle päätynyt. Hän kuitenkin arvioi, että muutamia kymmeniä naisia on tullut kuvatuksi.

– Kamera on pelkkien arvioiden mukaan ollut suihkutilassa toista tuntia. Mutta tämä varmasti selkenee, kun epäiltyä kuulustellaan, Pajuharju sanoo.

– Kuulustelut ovat juuri alkaneet.

Pajuharju sanoo, että epäilty on itsekin suunnistanut tapahtumassa. Kilpailun järjestelyihin hän ei Pajuharjun mukaan ole osallistunut. Salakatselu on tehty pienellä kotikameralla, jonka jokainen voi hankkia kaupasta. Mitään dramaattista nauhalle ei ole päätynyt.

– Nauhalla on ihmisiä normaalisti peseytymässä, eli alastomia vartaloita, mutta ei muuta suurempaa, Pajuharju sanoo.

Poliisi sanoo, että esitutkinnan valmistumista on vaikea arvioida. Poliisin hallussa on runsaasti takavarikoitua teknistä materiaalia, jonka läpikäyminen on työlästä ja hidasta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat