Oletko sinäkin eksynyt, myöhästynyt tai kauhistellut irronneita hampaita unessasi? Urbantitan.com paljastaa kymmenen yleisintä painajaista ja niiden merkitykset.
Eksyminen tai loukkuun jääminen
Eksymisestä uneksiminen on hyvin yleistä. Saman unen muita variaatioita ovat elävältä haudatuksi tuleminen, loukkuun jääminen, verkkoon sotkeutuminen ja liikuntakyvyttömyys.
Tätä se tarkoittaa:
Kun ihminen yrittää unessa löytää reittiä ulos metsästä, kaupungista, rakennuksesta tai mistä tahansa muusta paikasta, se tarkoittaa, ettei hän osaa reagoida johonkin asiaan oikeassa elämässä. Tunne ansaan jäämisestä tai liikuntakyvyttömyydestä merkitsee tosielämän umpikujaa ja kyvyttömyyttä tehdä oikeaa ratkaisua.

Myöhästyminen
Uneksija myöhästyy bussista, lentokoneesta, laivasta, junasta, muusta julkisen liikenteen välineestä tai tärkeästä tapahtumasta. Päällimmäinen tunne on yleensä pikemmin turhautuminen kuin pelko.
Tätä se tarkoittaa:
Henkilö tuntee jääneensä paitsi jostain tärkeästä tilaisuudesta tai mahdollisuudesta omassa elämässään. Tällaisia unia nähdään yleensä, kun kamppaillaan tärkeiden päätösten kanssa.
Jahdatuksi joutuminen
Uni jahdatuksi joutumisesta voi tuntua todella kauhealta. Yleensä jahtaaja on pelottava ihminen, eläin tai hirviö.



