Ihmisen mielen voima on valtava. Psykologian tohtori Martti Tenkku kertoo, miten mielen syvyyksiin ja sen myötä muun muassa unettomuuteen voidaan pureutua hypnoterapian avulla.
Martti Tenkku on hyödyntänyt työssään hypnoterapiaa 1980-luvun alusta lähtien. Hoitomuoto soveltuu useiden sairauksien ja ongelmien hoitoon; niiden joukossa myös monta suomalaista piinaava unettomuus.
Hypnoterapia sopii muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikille.
− Vaikeasta mielenterveyshäiriöstä, kuten psykoosista, ja vainoharhoista kärsiviä hypnoterapialla ei voi hoitaa.
− Lisäksi hypnoosin tekijän pitää ymmärtää hoidettavaa maaperää, eli potilasta ja hänen pulmaansa. Epäpätevä hypnoterapeutti voi pahimmillaan tehdä potilaalle jopa vahinkoa, Tenkku sanoo.
Ammattilainen haluaa kiinnittää huomiota myös alan termistöön, joka aiheuttaa helposti sekaannusta.
− Hypnoosi sanana viittaa hypnoositilaan. Hypnoosi ei siis ole itsessään hoito. Terapia viittaa siihen, että potilaalle annetaan hoitoa tiettyyn tarkoitukseen. Hypnoterapiassa siis käytetään hypnoositilaa ja sen ominaisuuksia terapeuttisten tavoitteiden saavuttamiseen, Tenkku selventää.
Luottamussuhde tärkeä
Hypnoterapia alkaa muiden hoitomuotojen tavoin potilaan tilannearvion huolellisella kartoittamisella.
Hypnoterapeutti haluaa tietää muun muassa, minkä tyyppistä potilaan unettomuus on, kauanko sitä on kestänyt ja onko tällä meneillään muita hoitoja. Lisäksi on tärkeää sulkea pois mahdolliset elimelliset viat, jotka saattavat vaikuttaa unettomuuteen.


