Nainen – Tarkista tästä, tarvitsisitko paikallishormonihoitoa
Kuivia limakalvoja voi hoitaa paikallishormonihoidolla. Sitä eivät tarvitse ainoastaan vaihdevuosi-ikäiset naiset vaan tietyistä sairauksista kärsivät, matalahormonisten ehkäisyvalmisteiden käyttäjät sekä tuoreet äidit.
– Tietyt sairaudet sekä niiden lääkitykset saattavat kuivattaa limakalvoja. Esimerkiksi reumasairauksiin kuuluvassa Sjögrenin syndroomassa kuivuvat tyypillisesti niin silmät, suu kuin genitaalialuekin. Atoopikot ja kuivaihoiset voivat niin ikään tarvita paikallishoitoa, gynekologi Pirkko Brusila kertoo.
Brusila tuo esille myös nuorten naisten villityksen käyttää ehkäisyvalmisteita, jotka ovat hormonipitoisuuksiltaan mahdollisimman matalia.
– Tällaisten valmisteiden pitoisuudet menevät jo niin epäfysiologisen alas, että käyttäjän limakalvot kuivuvat. Nainen ei enää kostu seksissä, ja syntyy ikävä kierre, joka altistaa yhdyntäkivuille ja muille hankalille kroonisille ongelmille.
Vasta synnyttäneille
Riskiryhmässä ovat myös vasta synnyttäneet äidit.
– Vielä raskauden aikana naisen limakalvot ovat erittäin hyvässä kunnossa. Synnytyksen yhteydessä estrogeenitaso kuitenkin romahtaa, jolloin limakalvoista tulee ohuet ja kipeät.
Brusila kehottaa äitejä aloittamaan jälkivuodon loputtua paikallishormonihoidon, jotta solukerrokset rakentuvat takaisin.
– Haavat ja ompeleetkin paranevat täten nopeammin ja paremmin. Hoitoa voi jatkaa, kunnes kuukautiset käynnistyvät.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
17:40
Suomen moukaritähti sinkosi uransa parhaan heittosarjan! Oma ennätys parani merkittävästi
-
17:30
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:27
Nainen maksoi 280 euroa kakusta – lopputulos jätti täysin sanattomaksi
-
17:22
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Keijo Pekkanen todisti karhujen lemmenhetkeä Kuusamossa – "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
14:29
Viisi ihmistä kuoli ohjustehtaan räjähdyksessä Turkissa
-
Lataa lisää