Näin paljon pörssisähkö maksaa keskiviikkona

Etelä-Suomen ja Keski-Ruotsin välinen siirtoyhteys on saatu kuntoon.

Pörssisähkön verollinen tuntihinta on Suomessa keskiviikkona halvempi kuin tiistaina. Keskiviikkona päivän keskihinta on noin 18 senttiä kilowattitunnilta, kun se tiistaina oli noin 21 senttiä.

Sähkö on keskiviikkona kalleinta iltakahdeksan ja -yhdeksän välillä, jolloin hinta pomppaa 31 senttiin kilowattitunnilta.

Tuntihinnat lyödään lukkoon vuorokaudeksi kerrallaan. Seuraavan päivän hinnat julkaistaan iltapäivisin kello kahden jälkeen Suomen aikaa. Hinnat näkyvät sähkölaskussa niillä asiakkailla, joilla on suoraan pörssisähköön sidottu sopimus.

Pörssisähkö on tällä viikolla poikkeuksellisen kallista muun muassa ydinvoimaloiden ja Ruotsin-siirtoyhteyksien huoltotöiden vuoksi. Lisäksi viikko on ollut tähän mennessä varsin vähätuulinen, mikä vähentää tuulivoiman tuotantoa. Tuulisuus ei ole ennusteiden mukaan juuri kasvamassa loppuviikolla.

Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä arvioi STT:lle maanantaina, että sähkön hinnan tilanne pysyy melko tiukkana koko viikon.

Pörssisähkön hinta on kuitenkin laskusuunnassa verrattuna maanantaihin, jolloin keskihinta oli noin 30 senttiä kilowattitunnilta. Tuntihinta kävi maanantaina pariin otteeseen korkeimmillaan lähes 70 sentissä.

Keski-Ruotsissa laitevaurio sähköasemalla

Pientä helpotusta hintojen nousupaineisiin voi tuoda Etelä-Suomen ja Keski-Ruotsin välisen siirtoyhteyden saaminen kuntoon. Kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoi tiistaiaamuna päivitetyssä tiedotteessaan, että yhteydessä ollut vika on saatu korjattua. Fenno-Skan 1 -nimisen tasasähköyhteyden siirtokapasiteetti on 1 200 megawattia.

Yhteyttä ei kuitenkaan voida vielä hyödyntää täysimääräisesti, koska Ruotsin kantaverkko kärsii verkkoviasta.

– Siirtoyhteyden kapasiteetti on rajoitettu 600 megawattiin, koska Keski-Ruotsissa on laitevaurio yhdellä sähköasemalla, valvomopäällikkö Arto Pahkin Fingridistä kertoi STT:lle tiistaina.

– Sieltä on ilmoitettu, että vika saataisiin korjattua keskiviikkona kello 23:een mennessä.

Pahkinin mukaan verkkovika johtuu Ruotsissa siitä, että osa 400 kilovoltin sähköaseman virta- ja jännitemuuntajista on mennyt rikki. Vika ei vaikuta Suomen sähkönsaantiin muuten kuin Fenno-Skan 1 -siirtoyhteyden alentuneena kapasiteettina, Pahkin sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat