Kauppaketjut ovat nostaneet keväällä muovikassien hintaa. Nyt Lidl paljastaa, miten hinnankorotus on vaikuttanut niiden myyntiin.
S-ryhmä tiedotti toukokuussa nostavansa muovikassien hintoja ruokakaupoissaan. Prismassa muovikassin hinta nousi nyt 35 senttiin ja muissa kaupoissa 39 senttiin. Samalla paperikassin hinta päätettiin pitää 25 sentissä ja ison kestokassin hinta sen sijaan pudotettiin 1,25 euroon.
Kauppaketju Lidl nosti puolestaan muovikassien hintaa jo maaliskuun alussa. Suomen Lidl-myymälöissä muovikassit kallistuivat tuolloin 30 sentistä 39 senttiin. Myymälöihin lisättiin tuolloin myös muistutuksia käyttää omaa kassia.
Lue myös: Ruokakaupan kassalta ei kannata ostaa muovikassia roskapussiksi: "Moni ei ehkä tule ajatelleeksi"
Miksi muovikassit ovat nyt kalliimpia?
Muutoksen taustalla on EU:n tavoite vuodelle 2025, jonka mukaan muovikasseja tulisi ostaa vuodessa alle 40 kansalaista kohden. Suomalaisten tavoissa onkin rutkasti parannettavaa, sillä suomalaiset käyttävät edelleen yli 60 muovikassia vuosittain kansalaista kohden.
Lidlin mukaan muovikasseja on muutoksen seurauksena ostettu vähemmän, ja muovikassittomien ostoskertojen määrä Lidleissä tehdyissä ostoksissa on noussut 2,6 prosenttiyksikköä maalis-huhtikuun aikana. Muovikassittomien ostoskertojen osuus oli huhtikuussa 76,3 prosenttia, Lidlin tiedotteessa kerrotaan.
– Ensimmäisten kuukausien perusteella näyttää siltä, että asiakkaamme ovat tarttuneet muutokseen jo pienen ajan sisällä. Suunta on oikea, ja aiomme jatkossakin kannustaa kuluttajia nappaamaan kauppareissulle oman kassin mukaan, kertoo Lidlin ostojohtaja Thomas Heinrichs tiedotteessa.
Lue myös: S-ryhmä nostaa muovikassien hintaa
Katso myös: Tällainen on EU:n uusi muovipussidirektiivi
0:44"Muovikassidirektiivi" tähtää muovikassien käytön vähentämiseen. Mistä on kyse?