Näin joulukala säilyy tapaninpäivän yli

Joulupöytään ostetut kalatuotteet voivat pilaantua herkästi liian lämpimässä säilyttämisen takia. Espoon Ison Omenan kauppias Toni Pokela opastaa, että kalatuotteita kannattaa nostaa joulupöytään kerrallaan vain sen verran, miten paljon sitä arvellaan menevän.

- Muuten kalatuotteita kannattaa säilyttää jääkaapin peräosassa. Kun kaapin ovea avataan paljon, lämpötilan vaihtelut heikentävät kalan säilyvyyttä, Pokela sanoo.

Mikäli kalan tuoreus epäilyttää jo tapaninpäivänä, Pokelan mukaan tuoreuden voi todeta aistinvaraisesti.

- Jos kala näyttää nuukahtaneelta tai se haisee, sitä ei välttämättä kannata enää syödä.

Pokelalla on kuitenkin käytännöllisiä vinkkejä kalan esillepanoon.

- Mädin ja kala-astioiden alle kannattaa laittaa kylmäkalle, kun ne ovat pöydällä. Silloin ne eivät kärsi liikaa lämpötilanvaihteluista ja ne säilyvät pidempään. Kylmäkallen voi asetella nätisti esimerkiksi jonkin liinan alle.

Pokela kertoo, että joulun kalatiskeiltä myydään perinteisiä kalatuotteita. Korkeimmat myyntiluvut rikotaan todennäköisesti tänään.

- Suosituimpia ovat olleet Norjanlohi, silakkafile ja siika. Näiden lisäksi mäti on jokavuotinen hittituote.

Ison Omenan Citymarketissa tänä päivänä myytävän Norjanlohen pyyntipäivä on ollut 20.12. Viimeiseksi käyttöpäiväksi on merkitty 30.12. Kotimaisten kalojen pyyntipäivä voi Pokelan mukaan olla lähempänä jouluaattoa. Jos kalat ovat pitkiä aikoja lämpimässä, viimeisen käyttöpäivän tuijotus saattaa olla turhaa.

Lue myös:

    Uusimmat