Näin iskelmälaulaja Johanna Pakosen etäsuhde toimii 600 km päässä asuvaan Hunks-komistukseen: "Joskus on kamalaa, kun tulee se viive"

Entinen tangokuningatar Johanna Pakonen kertoo erikoisista suhdejärjestelyistään, perhearjestaan ja siitä, miten on saanut käännettyä uransa nousukiitoon.

Oulussa asuva yksinhuoltaja ja iskelmätähti Johanna Pakonen, 42, avautuu erikoisesta elämäntilanteestaan.

Laulajatähti seurustelee 31-vuotiaan Hunks-tanssija Antti Lehdon kanssa, joka asuu 600 kilometrin päässä Helsingissä. Suhde pidetään yllä tiukkojen kalenterimerkintöjen avulla, sekä hyödyntämällä nykytekniikkaa.


– FaceTime on kova juttu. Katsotaan jääkiekkopelejä ja elokuviakin yhdessä FaceTimen kautta. Joskus on kamalaa, kun tulee se viive ja ihmettelee, mitä toinen siellä ilakoi, kun itsellään ei vielä maali näy, laulaja kuvailee.

Jopa keikkamatkat saattavat sujua mukavasti toisen matkustaessa vierellä ”puhelimen sisällä”.

Tähtilaulaja on eskarilaisen tytön äiti. Lapsen isä asuu Satakunnassa ja ex-pari on saanut pienimuotoisen byrokratiataistelun jälkeen sovittua lapselle eskaripaikan kahteen eri kaupunkiin.

– Tyttö voi käydä eskaria siellä aina yhden viikon kuukaudesta. Toinen vaihtoehto on se, että ei näkisi isää ollenkaan. Hyvin toimii, kun saatiin byrokratia kuntoon.

Notkahdus uralla

Danny-show’ssa vuonna 1996 uransa aloittanut iskelmätähti on nähnyt jo yli 20 vuoden taiteilijauran aikana paljon alan sisällä tapahtuvaa muutosta.


Entinen tangokuningatar kertoo, että hänen 20-vuotis taiteilijajuhlavuosi oli uransa hiljaisin. Ennen iskelmämusiikkitähdet olivat niitä kirkkaimpia, nykyään suositaan nuoria pop-laulajia.

– En muista sellaista aikaa, että iskelmämusiikki ei olisi ollut ykkönen.

Aikaisemmin Pakonen keikkaili 200 keikan vuositahtia. Nykyään keikkoja kertyy alle sata vuodessa. Osittain syynä on arki yksinhuoltajana, jolloin nainen on joutunut säännöstelemään tahtia.

– En ikinä ole halunnut lopettaa laulamista. Se antaa minulle niin paljon.

Ura nousukiidossa

Iskelmätähden uralla on nyt muutoksen aika. Kaunotar kertoo vaihtaneensa koko taustatiiminsä, mikä on vaikuttanut heti hänen uranousuunsa. Myös uutta musiikkia on tulossa.

– Kaikki yhteistyökumppanit vaihtuivat yhdellä rysäyksellä. Ja nyt ovat puhelimet soineet. Ensi kesälle on tullut paljon varauksia. Näyttää todella hyvälle ja uutta musiikkiakin on tulossa.

Aikoo jäädä Ouluun

Laulajatähti ei ole suunnitellut muuttoa Oulusta pääkaupunkiseudulle, jossa poikaystävä ja lapsen isä asuvat. Tuttu tukiverkosto ja kokemus pääkaupunkiseudun vilinästä pitävät Pakosen tiukasti kotiseudullaan.

– Epäilen, että viihtyisin siellä. Etelä-Suomessa ei ollut niin mukavaa kuin Oulussa. Täällä on normaalia tavallista elämää.

Lue myös:

    Uusimmat