Näin huonoa kuuloa vastaan kikkaillaan – Tunnistatko itsesi tai isovanhempasi?
Kuulokoje hankitaan usein vasta lähipiirin painostuksesta. Koska kojetta hävetään, moni keksii omia keinoja selviytyä huonon kuulon kanssa.
– Keskimäärin kuulokoje hankitaan vasta seitsemänkymppisenä, vaikka ongelmia on usein ollut jo viisikymppisestä asti, Juha Hakala sanoo.
Ihmiset taistelevat omin keinoin huonontunutta kuuloa vastaan.
– Istutaan parempi korva edellä ja hakeudutaan lähemmäs hiljaa puhuvaa. Monelle lienee myös tuttu tilanne, että isovanhemmilla käydessä television äänenvoimakkuus on maksimiasetuksilla. Turhamaisuutta vai mitä, mutta ihminen keksii selviytymiskeinoja, Hakala sanoo.
Myös Kuuloliiton ylilääkäri Mari Havia sanoo, että ihmiset pyrkivät kuulon laskiessa muuttamaan omaa käytöstään tajuamatta sitä itsekään.
– He jättäytyvät pois sellaisista vaikeista tilanteista, joissa eivät kuule. Sosiaalinen eristäytyminen on kuulo-ongelmaisten ikäihmisten suurin uhka, Havia sanoo.
Kuulokoje kuin silmälasit
Mikä kuulokojeen hankkimisessa sitten on niin kamalaa?
– Ihmiset vähän häpeilevät, että mitähän toiset nyt ajattelevat, kun minulla on tämä "vanhusten ja vammaisten apuväline". Mielikuva johtuu osin siitä, että kuulokojeen hankinta on aina tullut ensisijaisesti eteen erikoissairaanhoidon kautta, Hakala sanoo.
– Kuulokojeen hankkiminen ei ole henkisesti mikään läpihuutojuttu. Mutta jos asiantuntija oikeasti käy potilaan kanssa tarkkaan läpi kuulokojeen toiminnan ja sen tuoman avun, ei sellaista henkilöä juuri ole, joka ei sitä suostuisi edes kokeilemaan, Havia lisää.
Hakala muistuttaa, että huonontunut kuulo ei ole millään tavalla poikkeavaa esimerkiksi huonontuneeseen näköön verrattuna.
– Kuulokojeen voi ihan hyvin hankkia samalla tavalla kuin silmälasitkin.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
06:12
Slovakia äänestää tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa – ennakkosuosikkina Venäjä-myönteisen ex-pääministeri Ficon puolue
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
Lataa lisää