Myyrässä tulee nimetä epäluotettavin kisaaja – Pia Penttala uskaltautuu aloittamaan

Kuka uskaltaa ensimmäisenä avata suunsa ja nimetä mielestään epäluotettavimman pelaajan? 0:36
Ketä Pia Penttala ehdottaa epäluotettavimmaksi? Katso esimakua jaksosta!

Myyrä-sarjassa tulee valita epäluotettavin henkilö.

Myyrä palasi ruutuun kolmannen tuotantokauden jaksoin viime sunnuntaina. Tällä kaudella jälkeen 10 julkisuudesta tunnettua persoonaa suuntaa Portugaliin elämänsä seikkailuun! Mukana kisivat Pete Lattu, Pia PenttalaMiska HaakanaOlli Herman, Ilona Ylikorpi, Veeti KallioUniikkiIlona Chevakova, Markus Pöyhönen ja Sabina Särkkä. Ensimmäisenä kisan joutui jättämään Kallio. 

Toisen jakson ensimmäisessä tehtävässä kisaajat joutuvat laittamaan toisensa luotettavuusjärjestykseen – kaikkien kuullen ja päin naamaa.

Tehtävässä kilpailijat kulkevat yhtenä ryhmänä reittiä, jonka varrelle on sijoiteltu yhdeksän laatikkoa. Ensimmäiselle laatikolle jätetään vähiten luotettavana pidetty henkilö,  viimeiselle selviää luotettavimpana pidetty. 

Kukaan ei aluksi kisaajista ei halua aloittaa nimeämistä. 

– Tää on useemminkin koettu tilanne, että mä olen se rohkea joka suunsa avaa, Penttala lopulta sanoo. 

Ketä Penttala ehdottaa? Katso ylhäällä olevalta videolta!

Jaksossa myös Olli Herman häkeltyy erään kisaajan käytöksestä, katso: 

Olli Herman lyttää kilpatoverin ehdotuksen:"Mä en ota sitä huomioon. Älä ehdota uudestaan." 1:02


Myyrä 3. tuotantokausi MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa su klo 21 alkaen. 
Myyrä: Johtolangat mtv-palvelussa su. Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat