Kuka niistä Michelin-tähdistä oikein päättää? Makuja-sivusto haastatteli Michelinin Euroopan oppaan päätoimittajaa, joka vierailee säännöllisesti syömässä myös Suomessa.
Michelinin Pohjois-Euroopan tähdityksestä vastaava ravintolatarkastaja kertoo kyllä nimensä, mutta kuvaa mysteerinaisesta on turha odottaa. Hän on englantilainen Rebecca Burr, joka on työskennellyt Michelinin palveluksessa jo vuosia.
Burrin työtehtäviin kuuluu paitsi Michelinin Euroopan oppaan päätoimittaminen myös ravintolatarkastajien tiimin johtaminen. Viikottain Burr pääsee myös matkustamaan ja soluttautumaan eurooppalaisiin ravintoloihin normaalin asiakaskunnan joukkoon arvioiden sillä silmällä kaikkea ympärillä tapahtuvaa ja suuhun menevää. Tämän jälkeen ruokasalapoliisi päättää, onko ravintola tähden tai tähtien arvoinen.
Millaista Michelin-tarkastajan työ sitten on? Makuja-sivusto haastatteli Rebecca Burria:
Millaista on Michelin-ravintolatarkastajan työ?
Rebecca Burr, kuinka pitkään olet työskennellyt Michelinilla ja miten päädyit sinne töihin?
– Olen työskennellyt Michelinilla noin 16 vuotta. Sain silloin napattua harvoin tarjolla olevan paikan. Olen koulutukseltani kokki ja ollut myös hotellialan koulussa. Ensin työskentelin muiden tarkastajien mukana, jonka jälkeen minut koulutettiin ja pääsin arvioimaan ravintoloita yksin. Muutama vuosi sitten ylenin päätoimittajaksi
Millä tavalla valitsette ravintolat, jossa käytte?
– Olemme koko ajan liikkeellä. Löydämme ravintoloita monilla eri tavoilla. Ihmiset kirjoittavat meille ja ehdottavat paikkoja ja löydämme ravintoloita myös oman tutkimustyömme avulla. Lukijamme ovat todella lojaaleja.


