Myös Britannia syyttää Irania öljytankkerihyökkäyksistä – "Mikään muu maa ei voi olla vastuussa"
Yhdysvallat on saanut tuekseen Britannian syyttäessään Irania Omaninlahden öljytankkerihyökkäyksistä. Muun muassa Guardian kertoo, että Britannia on ilmoittanut virallisesti syyttävänsä hyökkäyksistä Irania.
Britannian mukaan mikään muu maa tai ryhmä ei voi uskottavasti olla vastuussa hyökkäyksistä.
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeon mukaan Iranin syyllisyys selviää muun muassa tiedustelutiedoista ja käytetyistä aseista. Yhdysvallat on alueella vahvasti sotilaallisesti läsnä, joten sillä on paljon tiedustelutietoa, johon vedota.
Aiemmin tällä viikolla kahden öljytankkerin epäillään joutuneen Omaninlahdella hyökkäyksen kohteeksi. Norjalaisten merenkulkuviranomaisten mukaan norjalaisomistuksessa olevalla Front Altair -tankkerilla oli kolme räjähdystä. Toinen epäillyn hyökkäyksen kohteeksi joutunut oli japanilaisomistuksessa oleva Kokuka Courageous -tankkeri.
Yhdysvaltalaismedialle on hyökkäysten jälkeen vuodettu tietoja, jotka näyttävät puhuvan Iranin syyllisyyden puolesta.
Yhden CNN:n viranomaislähteen mukaan iranilaiset olisivat ampuneet Yhdysvaltain dronea kohti tunteja ennen hyökkäyksiä. Lähteen mukaan iranilaiset olivat nähneet lennokin yläpuolellaan ja ampuneet sitä kohti ohjuksen. Ohjus ei kuitenkaan osunut Yhdysvaltain droneen, vaan putosi mereen.
Lähteen mukaan Yhdysvaltain lennokki tarkkaili Iranin aluksia. Saman lähteen mukaan uskotaan, että Iranin huthikapinalliset ampuivat Yhdysvaltain dronen alas Punaisellamerellä päiviä ennen hyökkäystä.
CNN:n lähteet uskovat Iranin yrittäneen piilotella todisteita
Aiemmin Yhdysvaltojen laivasto kertoi nähneensä räjähtämättömän miinan yhden tankkerin rungossa. Yhdysvaltain Lähi-itää valvova komentokeskus Centcom julkaisi rakeisen mustavalkoisen videon, jolla se väittää näkyvän, kuinka Iranin partiointialus irrottaa räjähtämättömän miinan tankkerin rungosta. CNN:n lähteet uskovat, että Iran yritti näin viedä todisteita osallisuudestaan hyökkäykseen.
– Yhdysvaltojen arvion mukaan Iran on vastuussa hyökkäyksistä. Arvio perustuu tiedustelutietoon, käytettyihin aseisiin, operaation vaatimaan taitotasoon, iranilaisten viimeaikoina suorittamiin samankaltaisiin hyökkäyksiin sekä siihen faktaan, että millään alueella välikäsien kautta toimivalla ryhmällä ei ole resursseja tai taitoja näin monimutkaisiin operaatioihin, Pompeo julisti.
Ulkoministeri kutsui tapahtumia viimeisimmäksi osaksi hyökkäysten sarjaa, jonka takana hänen mukaansa on Iran tai Iranin tukema taho.
Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on syyttänyt hyökkäyksistä Irania.
"On hyvin tärkeää tietää totuus"
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on vaatinut tutkintaa epäillyistä hyökkäyksistä.
– On hyvin tärkeää tietää totuus. On hyvin tärkeää, että vastuut selvitetään, Guterres sanoi.
Pääsihteeri kuitenkin lisäsi, ettei hänellä ole valtaa määrätä tutkimusta, vaan se kuuluu YK:n turvallisuusneuvoston vastuualueeseen.
Iranin presidentti Hasan Ruhani sanoi, että Yhdysvallat aiheuttaa vakavan uhan globaalille ja alueelliselle vakaudelle. Ruhani kommentoi asiaa kansainvälisessä foorumissa Kirgisiassa.
– Yhdysvallat on kahden vuoden aikana ottanut aggressiivisen menettelytavan vahingoittaen kansainvälisiä rakenteita ja pelisääntöjä käyttämällä taloudellisia sekä sotilaallisia resurssejaan. Tämä aiheuttaa vakavan uhkan vakaudelle maailmassa ja alueellisesti, Ruhani sanoi.
Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif puolestaan tviittasi, että Yhdysvaltojen hallinto syyttää välittömästi Irania, vaikka sillä ei ole minkäänlaisia faktapohjaisia todisteita. Hän myös syytti Yhdysvaltoja diplomatian sabotoimisesta. Torstaina hän kutsui tapahtumia "epäilyttäviksi".
– Raportoidut hyökkäykset japanilaisomisteiseen öljytankkeriin tapahtuivat samaan aikaan kuin Japanin pääministerin Shinzo Aben ja (Iranin korkeimman johtajan) ajatollah Ali Khamenein pitkä ja ystävällismielinen tapaaminen, ulkoministeri tviittasi.
Lue myös: Japanilaisomisteisen öljytankkerin miehistö näki Omaninlahdella "lentävän esineen" ennen räjähdystä
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää