Pääministeri Veikkauksen mainoskohusta: "En ole pitänyt tuosta mainonnasta" – Antti Rinne myöntää hallituspuolueiden eri näkemykset ilmastopolitiikassa

Pääministeri Antti Rinne (sd.) oli tänään suorassa lähetyksessä kello 10. Rinne piti tiedotustilaisuuden pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.

Tilaisuudessa hän vastasi politiikan toimittajien kysymyksiin esimerkiksi ilmastosta, työllisyydestä, Airiston veneturmasta ja Veikkauksen mainoskohusta.

Rinne vastasi kysymyksiin ilmastosta ja ympäristöstä

Aluksi Rinteeltä kysyttiin ympäristöasioista. Pääministeriltä tentattiin, onko hallituspuolueiden välillä eripuraa ilmasto- ja metsäpolitiikassa. Rinne totesi, että hallituspuolueilla on erilaisia näkemyksiä ja se on ollut tiedossa jo hallitusneuvotteluissa.

– Nämä jännitteet tunnistettiin hallitusneuvotteluissa. 

Ilmastonmuutokseen Rinne otti vastaavanlaisen kannan kuin aiemmin. Hänen mukaansa Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2035 ja se vaatii yhteistyötä eri yhteiskunnan osa-alueilta. 

Työllisyys ja talous toisena teemana

Ilmastoasioiden jälkeen Rinteeltä vaadittiin vastauksia työllisyys- ja talouskysymyksiin.

Rinteen mukaan hallituksen 75 prosentin työllisyystavoitteen saavuttamista voi uhata se, että Suomessa ei oltaisi riittävän luovia eikä ratkaisuja työllistämistoimiksi keksittäisi. Suurempana uhkana Rinne piti tilaisuudessa kuitenkin kansainvälisen kaupan ja politiikan epävarmuutta.

– Isoimpana uhkana tällä hetkellä näen kansainvälisen talouden tilanteen. 

Konkreettisiin toimiin, kuten porrastettuun ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan Rinne ei ottanut kantaa.

– Sitten kun alkaa tulla esityksiä, sitten otetaan kantaa. 

Syksyn työmarkkinakierroksella Rinne näkee suurimpana haasteena kilpailukyky-sopimukseen liittyvät kiistat. Rinne toivoo, että osapuolet pääsevät asiassa yksimielisyyteen.

Airiston turma ei aiheuta toimenpiteitä

Rinne otti tilaisuudessa kantaa myös Airistolla viikonloppuna sattuneeseen veneturmaan, joka vaati kahden ihmisen hengen.

Rinne totesi, että vesillä esiintyy hänen omien kokemustensa välinpitämättömyyttä, mutta hän kannattaa veneilyssä vapaaehtoista kouluttautumista. Julkisuudessa on aiemmin pohdittu pitäisikö veneilijöiden esimerkiksi hankkia pakollinen veneajokortti.

Merkittävimmät uudistukset ensimmäisenä vuonna sosiaali- ja terveysasioita

Hallituskauden ensimmäisen vuoden aikana Rinne pitää merkittävimpinä lakihankkeina sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviä uudistuksia ja useita infrastruktuurihankkeita. Yksi iso hanke on aktiivimallin purkaminen.

– 16. elokuuta ymmärtääkseni tällä tietoa lähtee lausunnoille aktiivimallin purkamista koskeva lakiesitys.

Rinne otti tilaisuudessa kantaa myös viimeaikaisiin lausuntoihinsa, joista on noussut poru. 

Rinne sanoi Uutissuomalaiselle viime viikolla antamassaan haastattelussa, että tuoreen puolustusvoimien komentajan Timo Kivisen pitää ymmärtää asemansa poliitikkojen määrittelemän politiikan toteuttajana.

Rinne sanoi, että hänen lausuntonsa tarkoitus oli vain kiinnittää huomio asiaan, sillä aina puolustusvoimissa ei ole ymmärretty tätä roolijakoa.

Veikkauskohu puhutti Kesärannassa

Rinne kommentoi tilaisuudessa rahapeliyhtiö Veikkaukseen liittyvää viimeaikaista kohua. Veikkaus on ollut otsikoissa, koska sen mainonnan on katsottu olleen epäasiallista. 

– En ole pitänyt tuosta mainonnasta.

Rinne sanoi, että tällaista ei kuitenkaan pitäisi päästä tapahtumaan. Hänen mukaansa Veikkauksen varoilla on tärkeä rooli yhteiskunnassa, mutta se ei saa johtaa siitä, että rahapeliriippuvuus pahenee. 

Rinteen mukaan hallituksen täytyy myös selvittää rahapeliautomaattien sijoittelun vaikutusta. Rinne kertoi tänäkin kesänä kuulleensa, että vanhukset kohentavat rahatilannettaan rahapeleillä.

Rinne vietti kesäloman "ökyveneellä"

Tilaisuuden lopuksi Rinne kertoi viettäneensä kesän perheensä kanssa niin kutsutulla ökyveneellä. Pääministeri veneili kesällä vuonna 1981 valmistuneella veneellä Saaristomerellä ja Ahvenenmaalla runsaan viikon ajan. 

Lue myös:

    Uusimmat