Mainos

MTV:n vaalitentti: Natosta paha vääntö

MTV Uutisten eurovaalitentissä puolueiden puheenjohtajien yksi kiistellyimmistä puheenaiheista oli Nato.

 Puheenjohtajatentin sloganit

-Pankkeihin ei pidä suhtautua niin kuin ruttoon. Jyrki Katainen, kokoomus.

-Sellaista markkinataloutta minä en halua kannattaa, jossa kaikki tapahtuu vapaasti. Antti Rinne, SDP.

-Kyllähän Kataisen-Urpilaisen hallitus mätäni käsiin. Kapteeni otti hatkat ja perämies sai potkut. Timo Soini, perussuomalaiset.

-Olemme hakeneet sinne (EU:n komissioon) perinteisesti maksimaalista tehtävää, ja se ei välttämättä ole aina edes hallituspuolue, joka sen saa. Juha Sipilä, keskusta.

-Hallitus on tehnyt myös paljon hyviä päätöksiä, joita me tuetaan ja mitä me puolustetaan. Hallituksesta lähdimme, kun se linja, ettei leikata pienituloisilta, muuttui. Paavo Arhinmäki, vasemmistoliitto.

-Natosta saa keskustella, mutta keskustelun lopputulos ei ole kymmeneen vuoteen miellyttänyt kokoomusta niin he jankkaa siitä, saako keskustella vai ei. Ville Niinistö, vihreät.

-Suomen talousongelmat eivät johdu eurosta. Se on aikamoista populismia ja ymmärryksen puutetta. Carl Haglund, RKP.

-Me olemme tämän hallituksen aikana tehneet kaikkiaan seitsemän miljardin euron edestä talouden tasapainotustoimia. Luulen, että tätä linjaa joudumme vielä jatkamaan. Päivi Räsänen, kristillisdemokraatit.  

MTV Uutiset - STT

Puheenjohtajien keskustelussa nousi esille Nato-jäsenyyden hyöty ja se, paljonko jäsenyys tulisi Suomelle kustantamaan.

– Nato-keskustelu on tervetullutta, mutta asia ei kuulu EU-vaaleihin, Päivi Räsänen (kd.) kommentoi.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki huomautti Nato-jäsenyyden olevan Suomelle kallis tikki.

– Nato-maat käyttävät bruttokansantuotteesta paljon rahaa puolustusmenoihin. Jäsenyys tulisi Suomelle hyvin kalliiksi. Suomen on siksi pysyttävä sitoutumattomana, Arhinmäki (vas.) sanoi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on Arhinmäen kanssa samoilla linjoilla.

– Suomi on sotilasliittoihin kuulumaton maa, jolla on Nato-optio. Tämä on järkevää, Soini toteaa.

RKP:n Carl Haglundin mielestä Nato-optio on harhaanjohtava:

-Suomen puolustuspolitiikka ei voi pohjautua optioon. Keskustelu aiheesta on ollut viime aikoina hyvää.

Jyrki Katainen (kok.) arvosteli eurovaalitentissä sitä, miksei Natosta suostuta keskustelemaan.

– Mitä maailmassa pitäisi tapahtua, että Suomen Nato-jäsenyys olisi ajankohtainen? 

Keskustan Juha Sipilän mukaan Suomea ei uhkaa ulkopuolinen sotiallinen taho.

– Natoa ei nyt tarvita. En näe mitään syytä hakea Naton jäsenyyttä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.