Suomalaiset suhtautuvat hyvin kriittisesti siihen, että omalle paikkakunnalle tai naapurustoon perustettaisiin vastaanottokeskus.
MTV Uutisten teettämään kyselyyn vastanneista lähes puolet eli 46 prosenttia on sitä mieltä, että vastaanottokeskuksen perustaminen omalle paikkakunnalle on kielteinen asia.
Heistä 27 prosenttia ajattelee, että ajatus on selkeästi kielteinen.

Vastaajista vain 29 prosenttia on sitä mieltä, että vastaanottokeskuksen perustaminen omalle paikkakunnalle olisi myönteistä. Ainoastaan kymmenes katsoo, että tällainen hanke olisi selkeästi myönteinen asia.
Omaan naapurustoon vastaanottokeskuksen haluaa vielä harvempi suomalainen.
Kyselyssä yli puolet eli 56 prosenttia vastaajista pitää tällaista ajatusta kielteisenä, ja vain viidennes suhtautuu siihen myönteisesti.
Selkeästi kielteisenä ajatusta pitää yli kolmannes, 36 prosenttia, vastaajista.
2:03
Nuoret kaikkein kriittisimpiä
Ehkä hieman yllättäen 18-24-vuotiaat nuoret suhtautuvat vastaanottokeskuksiin kaikista kriittisimmin.
Tästä ikäryhmästä 32 prosenttia pitää vastaanottokeskuksen perustamista omalle paikkakunnalle selkeästi kielteisenä asiana, kun esimerkiksi 55-64-vuotiaista näin ajattelee vain 23 prosenttia.





