MTV.fi paikalla: Brexit mainittu! Iron Maiden villitsi Hämeenlinnassa

Brittiläinen metallisuuruus Iron Maiden esiintyi keskiviikkoiltana Kantolan tapahtumapuistossa Hämeenlinnassa.

Yli 20 000 ihmistä oli paikalla seuraamassa Iron Maidenin konserttia Hämeenlinnassa.

Keikka käynnistyi alkunauhan jälkeen, kun laulaja Bruce Dickinson aloitti yksin lavalla pitkän intron, josta muokkautui lopulta konsertin aloituskappale, vuonna 2015 julkaistun viimeisimmän Iron Maiden -levyn The Book of Souls -levyn If Eternity Should Fail -kappale.

Toisena kuullun Speed of Lightin jälkeen laulaja Dickinson tervehti suomalaisyleisöä pidemmän kaavan mukaan.

– Voisin puhua vähän Brexitistä. Se on vanhojen ihmisten tekosia. En voi kuitenkaan puhua vanhoista ihmisistä, koska se olisi syrjintää. Monet niistä, jotka tuntevat tämän kappaleet, ovat myös vanhoja, Dickinson spiikkasi naureskellen seuraavana soitetun Children of the Damned -kappaleen.

Iron Maiden oli soitannollisesti tiukassa kunnossa. Ensimmäinen yleisön täysillä mukaan saanut kappale oli The Trooper -klassikko.

Lue myös:

    Uusimmat