Monet opiskelijat näkivät Kuopion raa'an iskun – opiskelijat eivät palaa koulun tiloihin vielä huomenna: "Osa on ottanut tapahtuman erittäin raskaasti"

Raaka kouluisku on järkyttänyt syvästi, näin koulun johtaja kuvailee opiskelijoiden tunteumuksia:"Siellä oli hyvin paljon opiskelijoita, jotka näkivät tilanteen" 4:10

Poliisi jatkaa Kuopion kouluiskun tutkintaa, joka tapahtui kauppakeskus Hermannin tiloissa sijaitsevassa Savon ammattiopistossa tiistaina. Tutkinnan vuoksi ammattiopiston tilat ovat yhä eristettyinä.

Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että opetustyö ei käynnisty kyseisessä yksikössä ainakaan ennen syyslomaa. Näin ollen opiskelijat eivät palaa tiloihin ainakaan kahteen viikkoon.

– Ajankohdasta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Palaamme sinne pikkuhiljaa, kun se mahdollistuu ja kun tilat on laitettu kuntoon, toteaa Helve.

Vaikka Hermannin toimipisteen tilat pysyvät suljettuina, opiskelijoiden opinnot jatkuvat ensi viikolla eri muodoissa. Opintoja järjestetään muun muassa ammattikoulun eri kampuksilla tai verkko-opintoina.

– Kaikilla on ensi viikolla oman alansa opetusta eri muodoissa, Helve kertoo.

"Kaikki ovat olleet järkyttyneitä"

Kuopion kouluisku on järkyttänyt syvästi Hermannin toimipisteen opiskelijoita. Helve kertoo, että usea kyseisen oppilaitoksen opiskelija näki raa’an väkivallanteon.

– Kaikki ovat olleet järkyttyneitä ja osa on ottanut sen erittäin raskaasti.

Opiskelijoille tarjotaan kriisiapua ja tukea tarpeen mukaan vielä pidemmänkin aikaa. Kriisiapu on myös paikalla, kun Savon ammattiopiston tilat kauppakeskus Hermannissa aukeavat.

– He eivät missään nimessä mene sinne yhtä aikaa, eikä mitenkään valmistautumatta. Ei henkilökunta, eikä opiskelijat, toteaa Helve. 

Lue myös:

    Uusimmat