Mitä vitamiinilisiä pitäisi syödä? Tutkijoiden mukaan yksi on ylitse muiden – muut hyödyttömiä tai jopa haitallisia

Uuden tutkimuksen mukaan suurin osa ihmisten suosimista vitamiinilisistä on täysin turhia.

Miksi himoitsemme sokerisia ruokia? Katso ravitsemusterapeutin vastaus yllä olevalta videolta.

Journal of the American College of Cardiology -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa tarkasteltiin tammikuun 2012 ja lokakuun 2017 aikana kertynyttä tietoa vitamiinilisien vaikutuksista ihmisten terveyteen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin vitamiinilisien vaikutusta sydän- ja verisuonitauteihin sekä kokonaiskuolleisuuteen.

Tutkimuksen mukaan tavallisimmat ihmisten käyttämät vitamiinivalmisteet ovat hyödyttömiä – osa jopa terveydelle haitallisia.  

Folaatti osoittautui hyödylliseksi

Tutkijat havaitsivat, että monivitamiinit, C- ja D-vitamiinivalmisteet sekä kalsiumtabletit olivat ihmisen terveyden kannalta hyödyttömiä. Tutkijoiden mukaan kyseisten valmisteiden syömisestä ei myöskään ollut haittaa.

Haittaa sen sijaan on niasiini- ja antioksidanttivalmisteiden syönnistä. Tutkimuksen mukaan ne kasvattavat riskiä ennenaikaiseen kuolemaan, joskin hiljalleen.

Hyötyä ihmiset saavat tutkimuksen mukaan vain folaatti- ja foolihappolisistä sekä foolihappoa sisältävistä B-vitamiinivalmisteista. Ne saattavat tutkimuksen mukaan madaltaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä aivoinfarktiin.

Terveyttä purkin sijaan lautaselta

The Forbesin haastattelema, tutkimusta tehnyt David Jenkins sanoo, että parhaimman hyödyn ihminen saa terveellisestä ruokavaliosta.

– Tähän mennessä mikään tutkimus ei ole osoittanut, että millään ravintolisällä olisi parempia terveysvaikutuksia kuin vihanneksilla, hedelmillä ja pähkinöillä.  

Evira suosittelee D-vitamiinilisiä

Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee, että normaalisti ulkona kesäkuukausina aikaansa viettävät aikuiset ja lapset saisivat ravinnosta tai ravintolisistä 10 mikrogrammaa D-vitamiinia vuorokaudessa. 

Alle 2-vuotiaille Evira suosittelee D-vitamiinivalmisteen ympärivuotista käyttöä, jotta 10 mikrogramman vuorokausisuositus toteutuu.

2–18-vuotiaille suositellaan 7,5 mikrogrammaa D-vitamiinia sisältävän vitamiinivalmisteen ympärivuotista käyttöä.

Raskaana olevien ja imettävien äitien suositus on 10 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä ympäri vuoden.

Yli 75-vuotiaiden ja vähän ulkona oleskelevien olisi Eviran mukaan syytä saada jopa 20 mikrogrammaa D-vitamiinia 20 päivässä. Pienempi annos, 10 mikrogrammaa, on riittävä, mikäli vanhus käyttää säännöllisesti ja paljon D-vitaminoituja maitovalmisteita, rasvalevitteitä ja kalaa.

***

10 suosikkiherkkua, jotka aiheuttavat eniten riippuvuutta – kuinka montaa himoitset? 0:37

Lue myös:

    Uusimmat