Miss Suomen kruunua tavoitteleva Alina Voronkova: ”Haluan häiventää ennakkoluuloja"

Miss Suomi -semifinalisti Alina Voronkova haluaa vähentää ennakkoluuloja eri kansalaisuuksien välillä. 1:05

20 semifinalistin joukkoon päässyt Alina Voronkova itsenäistyi jo nuorena.

VIDEO: Kaksikielinen Alina Voronkova haluaa hälventää ennakkoluuloja eri kansallisuuksien välillä.

Miss Suomi -semifinalisti Alina Voronkova tavoittelee Miss Suomen kruunua ensimmäistä kertaa. Hän kertoo keränneensä kokemusta ja vahvistaneensa itseluottamustaan pienemmissä kauneuskilpailuissa. Vuonna 2015 hän oli mukana Mikkelin neito -kilpailussa, vuotta myöhemmin Pitsimissi-kilpailussa ja viime vuonna hän tavoitteli Miss MP -titteliä.

– ­­­Koen, että nyt olen valmis paketti.

23-vuotias Voronkova on kotoisin Pertunmaalta. Pienen kylän tyttö joutui itsenäistymään varhain, sillä hän muutti omilleen 15-vuotiaana.

– Kun piti valita jatko-opintopaikka, olin meidän kylästä ainoa, joka lähti Lahteen. Itsenäistyminen, kaiken uuden oppiminen ja vastuun ottaminen on ollut upeaa ja ainutlaatuista.

Voronkovan läheiset ovat aina olleet hänen tukenaan. Hän kertoo äitinsä aavistelleen jo synnytyslaitoksella, että tytär päätyy vielä kilpailemaan Miss Suomen kruunusta.

– Äiti on kertonut, että kun synnytti minut 23 vuotta sitten, hän katsoi minua ja sanoi, että tästä tulee vielä Suomen kaunein. Se kolahti ja antoi paljon tsemppiä kilpailuun.

Tukea ja turvaa on tarjonnut myös poikaystävä, jonka kanssa Voronkova on seurustellut kolme vuotta.

Jos Voronkova menestyy kilpailussa, hän haluaisi olla aktiivinen, oma-aloitteinen ja esillä oleva missi.

– Haluan olla paras versio itsestäni. Haluan tehdä paljon ja vaikuttaa. Sydäntäni lähellä ovat lasten ja nuorten mielenterveys, etenkin itsenäistymisvaihe. Siinä haluan olla mukana.

Lue myös:

    Uusimmat