Miska Kajanus luo uraa näyttelijänä Hollywoodissa – kertoo glamourelämän nurjasta puolesta: "Kun rahat loppuu, pitää myös kuljettaa ruokaa"
Miska Kajanus muutti Yhdysvaltoihin luodakseen uraa näyttelijänä, eikä elämä Hollywoodissa ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista.
Suomalainen näyttelijä Miska Kajanus saavutti vuonna 2019 jotain sellaista, mihin harva suomalainen on pystynyt: hän sai roolin kansainvälistä suursuosiota nauttivasta Moderni perhe -hittikomediasarjasta. Hänet nähtiin sarjan yhdennentoista kauden avausjaksossa esittämässä suomalaista tiedemiestä, joka ihastuu Ariel Winterin esittämään Alex Dunphyyn.
40-vuotias näyttelijä saapui Suomeen hiljattain Yhdysvalloista promoamaan ensimmäistä omaa ohjaustyötään, Vihanpidot-kauhuelokuvaa. Ystäväporukalla mökillä kuvattu projekti oli muun muassa siitä erikoinen, ettei näyttelijöille annettu käsikirjoitusta luettavaksi etukäteen. Näin ollen näyttelijät itse eivät tienneet, mitä juonessa seuraavaksi tapahtuu.
– Näyttelijät joutuivat vähän niinkuin pelaamaan semmoista roolipeliä, mentiin kohtaus ja tapahtuma kerrallaan, jotta kaikesta tulisi autenttista. Teimme tällaisen kokeen ja mielestäni siitä tuli ihan hyvä.
Kajanuksen elokuvassa ovat mukana muun muassa näyttelijä Alina Tomnikov sekä The Rasmus -yhtyeen basisti Eero Heinonen. Elokuva tehtiin Kajanuksen mukaan pitkälti ilman varsinaista rahoitusta. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa ystävänpäivänä 14. helmikuuta.
Tällä hetkellä Kajanus asuu itse Hollywoodissa ja luo uraa näyttelijänä. Ensimmäisen kerran Kajanus muutti Yhdysvaltoihin 2000-luvun alussa päästyään opiskelemaan Miamissa sijaitsevaan New World School of the Arts -teatterikouluun. Kajanus opiskeli koulussa näyttelijäksi ja muutti sieltä valmistuttuaan hetkeksi Los Angelesiin ennen työlupansa loppumista. Vuonna 2006 hänen oli palattava Suomeen, jossa vierähti kymmenen vuotta ennen kuin onnetar todella suosi miestä.
– Voitin Green Card -arvonnan muutama vuosi sitten, eli sain pitkäaikaisen oleskeluluvan Amerikkaan. Näin ollen neljä vuotta olen yrittänyt Amerikassa päästä näyttelijänhommiin kiinni, vähän niinkuin Jasper Pääkkösen jalanjäljillä.
Kuten Jasper Pääkkönen, myös Kajanus aloitti aikoinaan uransa näyttelijänä Salatut elämät -ohjelmassa. Kajanus kertoo Pääkkösen tavallaan tasoittaneen hänelle tietä näyttelijänuralla monilla eri tavoin. Pääkkönen luo niin ikään tällä hetkellä kansainvälistä uraa ja hän on esiintynyt muun muassa hittisarjassa Viikingit sekä ohjaaja Spike Leen elokuvassa BlackKklansman.
– Hänestä on tullut mulle tämmöinen esikuva ja kahdenkymmenen vuoden ajan, hauskaa mennä hänen perässään.
– Tämä on mahtavaa, että nyt siellä ovat suomalaisetkin menestyneet, niin se antaa semmoista toivoa, että se on myös muillekin mahdollista.
Uhrauksia on tehtävä
Suurin osa Kajanuksen ajasta Yhdysvalloissa kuluu siihen, että hän pyrkii saamaan töitä näyttelijänä. Koe-esiintymisiä on viikoittain muutamia ja välillä roolit osuvat omalle kohdalle. Kajanus kertoo tehneensä runsaasti erilaisia rooleja muun muassa musiikkivideoissa sekä monenlaisissa pikkuprojekteissa.
Ulkomaalaisena roolien saaminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista Hollywoodissa.
– Mulla on kuitenkin aksentti, niin ne puheroolit ovat ulkomaalaisrooleja: venäläisestä, saksalaisesta tai kreikkalaisesta mihin tahansa.
Näyttelijäntöiden lisäksi Kajanus tekee jonkin verran erilaisia tuotantotöitä: hän muun muassa järjesti vuonna 2018 ensi-iltansa saaneen suomalaisen Tyhjiö-elokuvan Yhdysvaltoihin sijoittuneet kuvaukset.
Joskus näyttelijän on kuitenkin joustettava Hollywoodissa hyvin paljon siitä, millaisia töitä tekee.
– Sitten kun rahat loppuu, niin pitää myös kuljettaa ruokaa.
Kajanus asuu itse aivan Hollywoodin keskellä, vain muutaman sadan metrin päässä esimerkiksi Dolby Theatresta, jossa järjestetään vuosittain Oscar-gaala. Kaupunginosan elämän saattaa kuvitella olevan täynnä glamouria ja loistoa, mutta todellisuus on usein toinen – muun muassa Kajanuksen omalla kotikadulla.
Näyttelijä kuvaa Yhdysvaltojen olevan erityisesti suurten äärimmäisyyksien maa. Vain korttelin päästä toisistaan ovat suuri loisto, menestys ja rikkaudet sekä äärimmäinen köyhyys ja elämä, joka ei ole millään tavalla etuoikeutettua.
– Kun avaan oven, niin meillä on kymmeniä kodittomien telttoja kadulla. Tämä on sitä Hollywood-glamouria, mitä niillä kaduilla oikeasti tapahtuu.
Psyyke on pidettävä vahvana
Los Angeles pyörii pitkälti viihdeteollisuudella ja suurin osa kaupungin asukkaista on jollain tavalla tekemisissä show-bisneksen kanssa. Se ei kuitenkaan ole millään tavalla itsestään selvyys, että näitä töitä pääsisi kuka tahansa tekemään.
– Se on vuosikymmenten matka, mitä minäkin tässä sitten teen.
Kun Kajanus alunperin muutti Los Angelesiin nuorena näyttelijänä 2000-luvun alussa, olivat paineet kovat. Mielessä oli vahvana yksi ajatus: nyt on pakko luoda menestyksekäs ura.
– Se oli henkisesti tosi raskasta, koska ei mulla ollut mitään muuta kuin se, että nyt olen valmistunut ja muuttanut Hollywoodiin ja nyt pitää breikata.
Kajanuksen työluvan loppuessa vuonna 2006 hän palasi Suomeen tekemään töitä näyttelijänä ja hänet nähtiin muun muassa elokuvissa 21 tapaa pilata avioliitto sekä Teit meistä kauniin.
Paluu Suomeen ja kotimaassa vierähtäneet kymmenen vuotta tulivat tarpeen, sillä näiden vuosien aikana Kajanus pystyi kasvattamaan itselleen vahvan ammatillisen itsetunnon. Paluu Yhdysvaltoihin tuntui hyvältä, kun sen pystyi tekemään itsevarmana.
– Se on ollut paljon helpompaa, koska elämän jokainen asia ei ole siitä kiinni, että pääsenkö esittämään jotain venäläistä rosvoa johonkin poliisisarjaan. Mutta kyllä näen, että se voi olla tosi raskasta.
Suomessa Kajanus pystyisi tekemään näyttelijäntöiden lisäksi muitakin esiintymistöitä, kuten juonto- tai improvisaatiokeikkoja. Yhdysvalloissa hän ei kuitenkaan usein niitä kelpaa tekemään aksenttinsa takia – ja siksi, että keikan voi tulla tekemään joku amerikkalainen kuuluisuus.
Näinä hetkinä myös Kajanus joutuu tekemään valintoja sen suhteen, millaisilla töillä hän haluaa itsensä elättää.
– Olenko valmis tekemään tuotantotöitä, jotka eivät välttämättä ole esiintymistä näyttelijäntöiden välissä. Tai jos rahat loppuu, niin lähdenkö mä sitten sitä ruokaa kuskaamaan.
– Mielestäni se on vanhemmiten ollut helpompaa, mutta kyllä se omat haasteensa luo. Mutta sitten ajattelee, että nämä ovat niitä valintoja, mitä teen: voin asua Hollywoodissa ja olla täällä mahdollisuuksien keskellä, tai sitten tulla Suomeen tekemään toisenlaisia töitä.
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää