Jääkiekon SM-liigan toimitusjohtaja Kimmo Rannisto ilmoitti perjantaina, että Vaasan Sport nousee Liigaan ensi kaudeksi Jokereiden tilalle.
Rannisto painottaa, että kaikki liigaosakkaat, eli liigaseurat, ovat olleet yksimielisesti sitä mieltä, että nykyiseen liigalisenssijärjestelmään siirrytään. Siihen siirtymisestä ja liigakarsintojen poistumisesta kerrottiin jo aiemmin. Rannisto sanoo, että osakkaiden ainoa keskustelu aiheesta on ollut se, pitäisikö nyt valittava joukkue ottaa mukaan vasta kaudeksi 2015-16.
Sportin saamaa paikkaa hakivat myös TUTO, KooKoo ja Jukurit. Tulevaisuudessa Mestiksen mestari voi hakea liigalisenssiä. Miksi päätös yhden joukkueen nostamisesta tehtiin jo nyt?
– Siihen on sellainen syy, että me kaikki tunnistamme, että Mestiksen päättymisen ja liigakauden alun välinen aika on niin lyhyt, ettei asiaa pysty rakentamaan kuntoon. Nytkin ollaan aika kalkkiviivoilla saako Sport toteutettua kaikki vaatimukset kuntoon, Rannisto kertoi MTV Sportille.
– Se on raju muutos kulujen suhteen ja vaadittavan liikevaihdon suhteen, kun verrataan SM-liigan ja Mestiksen välillä, hän lisää.
Ranniston mukaan Sport nousi neljästä ehdokkaasta liigapaikan saajaksi koko kriteeristön takia. Ehdokkaita tarkasteltiin usealla mittarilla. Iso painoarvo oli taloudessa ja junioritoiminnan kehittämisessä. Nyt tehty ratkaisu on saanut ja tulee saamaan paljon kritiikkiä. MTV Sportin asiantuntija Juhani Tamminen on sitä mieltä, että karsintojen poistaminen tappaa kolmasosan liigan kiinnostuksesta. Rannisto seisoo tiukasti uudistetun järjestelmän takana, vaikka ymmärtääkin kriitikkoja.
– Totta kai liigaosakkaat ymmärtävät, että asia herättää tunteita ja intohimoja on taustalla, niin kuin kuuluukin. Olisi hyvä, jos pystyisi ottamaan huomioon, että kun jääkiekko on menettämässä mielenkiintoa, emmekä enää ole niin vahvassa asemassa, meidän pitäisi pystyä keskittymään sen vahvistamiseen. Tällä järjestelmällä, joka on ollut käytössä, ei sitä ole saavutettu, Rannisto sanoo.
Vaikka liiganousua on pedattu julkisuudessa jo yli kaksi kuukautta Sportille, vakuuttivat Rannisto ja Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen, että päätös tehtiin vasta tällä viikolla.
Uusimmat
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
Lataa lisää