Miksi kumppani nalkuttaa? Asiantuntijoiden mukaan voi kertoa kahdesta asiasta
Nalkuttaminen voi olla merkki siitä, että suhteeseen tarvitaan muutoksia.
Huomenta Suomessa keskusteltiin arjen taidoista parisuhteessa ja pohdittiin, minkä verran asioista huomauttelua pitää sietää ja missä menee turhan nalkuttamisen raja. Koko haastattelun näet yllä olevalta videolta!
Motkottamisen yksilöllinen kynnys
Asiantuntija Riina Nissinen Parisuhdekeskus Katajasta kertoo, että liiallisen motkottamisen kynnys on hyvin yksilöllinen.
– Jos itsellä herää olo, että sinä puhut minulle ikävään äänensävyyn tai se tuntuu syyttelevältä, ota se puheeksi, hän ohjeistaa.
Nissisen mukaan on tärkeää hyödyntää minä-viestejä. Puhu itsestäsi käsin. "Sinä aina" -tai "sinä et koskaan" -puhe tuntuu usein syyttämiseltä.
– Enkä tiedä tästä maailmasta yhtään ihmistä, joka varsinaisesti tykkäisi syytetyksi tulemisen kokemuksesta, hän sanoo.
Nalkuttaminen kielii muutoksen tarpeesta
Perheneuvolan päällikkö Leena Lehikoinen Helsingin kaupungilta sanoo, että nalkuttaminen voi olla merkki siitä, että nyt pitäisi tehdä jotain muutoksia.
Tähän voi olla kaksi syytä: joko parisuhteen rutiinit eivät toimi ja niille pitäisi tehdä jotain tai hyväntahtoinen perussävy parisuhteen osapuolten välisessä yhteydessä on riskissä vaarantua.
– Silloin nalkuttaminen ei vie eteenpäin.
Lehikoinen pohtii, että tällöin saattaisi olla tarve niin sanotusti viheltää peli poikki ja pysähtyä miettimään, mitä suhteelle oikeasti kuuluu.
Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää