Mikko Penttilä kertoo sketsihahmonsa taustoista: ”Hahmo voisi olla minä nyt 10 vuotta myöhemmin”

Mikko Penttilän ura laivalla jäi lyhyeksi.

Mikko Penttilän sketsihahmo Taika-Pasi perustuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa. Hän on ammentanut ideoita väsyneen laivataikurin hahmoon omalta, lyhyeksi jääneeltä uraltaan risteilyaluksen viihdyttäjänä.

Kesällä 2010 Penttilä pestautui töihin risteilyalukselle, joka teki viikon mittaisia risteilyjä Pohjois-Euroopassa. Hän oli ajatellut pääsevänsä töihin ulkomaille ja näkevänsä maailmaa, mutta totuus oli toisenlainen.

– Parin-kolmen viikon aikana ehdin käydä Dublinissa 45 minuutin ajan. Kävin ostamassa hammasharjan ja menin takaisin laivaan, hän kertoo.

Penttilän työhön laivan viihdyttäjänä kuului paljon muutakin kuin esiintymistä. Hän juonsi karaokea, veti visailuja ja bingoa, opetti kansantansseja ja veti kansikävelyjä eläkeläisryhmille aamuseitsemältä. Työt laivan yökerhoissa jatkuivat aamuyöhön asti, ja aamulla oli noustava aikaisin jatkamaan töitä.

– Unen määrä oli aika pieni verrattuna työn määrään. Laivalla on koko ajan töissä.

Ensimmäisen laivalla vietetyn viikon jälkeen Penttilä ilmoitti jatkavansa vielä toisen viikon ja sitten lopettavansa. Päätökseen vaikutti myös se, että hänelle oli tarjottu roolia kesäteatterissa. Näyttelijän työt vetivät vahvasti puoleensa, joten Penttilä vaihtoi laivan teatterilavaan.

Taika-Pasin hahmo väsynyt ja turhautunut työhönsä. Penttilä osaa omien laivakokemustensa myötä samastua tunteeseen.

– Jos olisin jäänyt laivalle töihin, hahmo voisi olla minä nyt 10 vuotta myöhemmin, hän pohtii.

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat