Mikko Kouki: Moni asia veti takaisin Turkuun

Oulun kaupunginteatterista Turkuun siirtyvä Mikko Kouki kertoo monen asian vaikuttaneen miehen päätökseen vaihtaa työpaikkaa.

Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana viimeiset kaksi vuotta toiminut Mikko Kouki tiedotti aiemmin tällä viikolla jättävänsä tehtävänsä Oulussa helmikuun jälkeen. Pian syykin paljastui: näyttelijänä, käsikirjoittajana ja ohjaajana toiminut Kouki on valittu Turun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi.

Puolen vuoden päästä uudessa pestissään aloittava Kouki kertoo päätöksen maisemanvaihdoksesta olleen monen tekijän summa.

– Kahden vuoden määräaikainen sopimukseni Ouluun oli päättymässä, kun Turusta tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut työskentelemään siellä. Ouluunkin minulla olisi ollut optio, mutta päätin lopulta jättää sen käyttämättä, Kouki kertoo.

Turkuun miestä veti mielenkiintoisen työtilaisuuden lisäksi perhe – miehen vaimo ja lapset kun ovat viimeiset kaksi vuotta asuneet Turussa Koukin risteillessä kahden kaupungin välillä.

– Turku on kuitenkin se kaupunki jossa asun. Oulussa on oikeastaan vain työt, vaikka toki sieltäkin on joitakin tuttuja parissa vuodessa saanut. Mutta kyllähän se perheestäkin tuntui mukavalta kuulla että minuakin näkyy nyt sitten enemmän, molemmat pojatkin asuvat kuitenkin vielä kotona.

Puolen vuoden päästä Turussa työt aloittava Kouki solmi teatteriin suoralta kädeltä viiden vuoden mittaisen sopimuksen. Tulevina vuosina miehen työmatkailu tulee siis olemaan huomattavasti sujuvampaa.

– Olihan se toki kaksi vuotta sitten tiedossa että luvassa on matkustamista, mutta ensimmäisen puolen vuoden jälkeen suora lentoyhteys Turun ja Oulun välillä loppui. On se eri asia matkata tunnin suuntaansa kuin joka viikko kaksi yötä junassa. Moni syy siis vaikutti siihen, että vaakakuppi kallistui Turkuun, mies toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat