Mikkelin tupo-seminaarissa esitettiin maltillisia palkankorotuksia

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n yksikönjohtaja Matti Hynynen odottaa tulevalta työmarkkinaratkaisulta maltillisia palkankorotuksia.Samalla kannalla on Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestön YTN:n varapuheenjohtaja Heikki Kauppi.

Järjestöjohtajat kertoivat palkansaajien tulopoliittisessa seminaarissa tänään Mikkelissä, että näin taattaisiin matala inflaatiotaso ja reaaliansioiden kasvu.

STTK:n Hynysen mukaan palkansaajien ostovoima voidaan turvata kaksivuotisessa ratkaisussa niputtamalla molempina vuosina palkankorotukset ja veroratkaisu. Hynysen mielestä ratkaisun painotukset jakautuisivat niin, että ensi vuonna pääpaino olisi palkankorotuksissa ja vaalivuonna 1999 verohelpotukset takaisivat reaalitulojen säilymisen.

YTV:n Kauppi esitti tulevan tuporatkaisun ehdoksi sen, että ratkaisun on koskettava kaikkia palkansaajia huolimatta vanhoista työ- tai virkaehtosopimuksista. Kaupin mukaan tuleva palkka- ja veroratkaisu ei saisi rokottaa hyvätuloisempia muita enempää. Hän huomautti tuloerojen olevan Suomessa tällä hetkellä maailman pienimmät.

Metsäteollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Mauri Moren piti tupoa jäänteenä suunnitelmataloudesta, josta tulisi päästä eroon. Hänen mielestään palkkaus pitäisi järjestää osaksi liiketoimintaa, jolloin neuvottelut käytäisiin tehdas- ja työpaikkakohtaisesti.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikön Erkki Virtasen mukaan edellytyksiä verohelpotuksiin ei ole, mikäli julkisen talouden lainan lyhentäminen aiotaan aloittaa aikataulussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat