Mika Kallio lähtee viidennestä lähtöruudusta ratamoottoripyörien 125-kuutioisten kauden viimeiseen MM-osakilpailuun sunnuntaina Valencian radalla. Kallio paransi lauantain aikaa-ajossa kaksi sijaa perjantain aika-ajon tulostaan. Paalupaikan ajaneeseen Aprilian Alvaro Bautistaan jäi eroa muhkeat 0,64 sekuntia.
KTM-tallissa ajava Kallio oli aika-ajon nopein ei-Aprilialla kisaava kuljettaja.
Luokan maailmanmestaruuden aiemmin varmistanut Bautista oli nopein jo perjantain aika-ajossa. Lauantain aika-ajossa espanjalaisen rinnalle eturiviin nousi kolme muuta Aprilia-pilottia: Espanjan Hector Faubel (-0,2 sekuntia Bautistalle jääneenä), Espanjan Sergio Gadea (-0,4) ja Italian Mattia Pasini (-0,6).
- Pystyin parantamaan vauhtiani lauantaina enemmän kuin muut kärkikuskit, mutta tämän korkeammalle ei ollut asiaa. Maksimisuoritus näillä säädöillä, Kallio kertaili.
Bautistalle paalupaikka oli kauden kahdeksas. Hänellä oli aika-ajossa käytössään Aprilian ajokin 2007-versio.
Viimeistä kauttaan 125-kuutioisissa ajava Kallio ajoi kauden mittaan neljä paalupaikkaa. Valenciassa siihen ei vauhti riittänyt, vaikka pyörän ajettavuus koheni perjantain aika-ajon nähden tuntuvasti. Se lupaa hyvää kilpailuun, jossa Kallio puolustaa voittoa.
- Löysimme ajettavuusongelmiin lääkkeet perjantai-iltana, kun vaihdoimme pyörän takahaarukan. Sen jälkeen pyörän käyttäytyminen parani huomattavasti, Kallio totesi.
Kehitettävää ajokissa on edelleen.
- Eturenkaan pidossa oli vielä toivomisen varaa. Jos löydämme paremmat etupään säädöt, pystyn ehkä hieman kiristämään vauhtia, Kallio arveli.
- Kisan voittaminen voi olla kiven alla, mutta täysillä lähden italialaistehtaan kalustoa haastamaan, Kallio lupasi.
Ratamoottoripyörien Valencian GP, lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
125 ksm:
1. Alvaro Bautista Aprilia 1.39,058 2. Hector Faubel Aprilia 1.39,288 3. Sergio Gadea Aprilia 1.39,499 4. Mattia Pasini Aprilia 1.39,667 5. Mika Kallio KTM 1.39,698 6. Pol Espargaro Derbi 1.39,756 7. Lukas Pesek Derbi 1.39,877 8. Julian Simon KTM 1.39,949 9. Sandro Cortese Honda 1.40,117 10. Randy Krummenacher KTM 1.40,243
