Miestä ammuttiin vesijetistä käteen, ampuja yhä tavoittamatta – tämä kaikki tapauksesta tiedetään nyt

Pirkanmaalla Virroilla vesiliikenteessä tapahtunut tapon yritys on yhä vailla ratkaisua.

Poliisi ei ole tavoittanut vesijetillä liikkunutta miestä, joka ampui toista, niin ikään vesijetteilemässä ollutta miestä käsiaseella vasempaan käteen noin kuukausi sitten.

Epäilty rikos tapahtui Virroilla Toisveden länsirannalla Herraskosken kanavan pohjoispuolella lauantaina 24. heinäkuuta. Poliisi sai tapahtuneesta ilmoituksen kello 14.38, tutkinnanjohtaja Kari Aaltio kertoo. 

Uhrin, eli noin 40-vuotiaan ulkopaikkakuntalaisen miehen kertoman mukaan ampujalla oli yllään punaiset liivit, ja hän liikkui sinisellä peräsuihkuisella jetillä. Tekijä oli uhrin arvion mukaan 40–60-vuotias mies, jolla on ruskeat taipuisat hiukset. 

Tutkinnanjohtajan mukaan ampujasta ja vesijetistä ei ole sittemmin tehty havaintoja.

Tapauksesta tekee varsin erikoisen se, ettei uhrilla ole poliisin mukaan mitään käsitystä siitä, miksi hän oli joutunut näin poikkeuksellisen rikoksenteon kohteeksi.

Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä. Tutkinnanjohtajan mukaan uhrin ampumavamman perusteella ei ainakaan toistaiseksi ole saatu selvitettyä, millainen ase ampujalla oli käytössään.

Uhri pystyi ajamaan itse rantaan ja hälyttämään apua sairaalahoitoon pääsyä varten. Vamma ei ollut hengenvaarallinen. 

Ohittivat toisensa

Poliisien saamien tietojen mukaan ampuminen oli tapahtunut tilanteessa, jossa jettikuskit olivat ajaneet toistensa ohitse melko läheltä toisiaan. Epäilty ampuja oli uhrin kertoman mukaan yksin liikkeellä, eikä jetti ollut ampumisen aikaan aivan täydessä vauhdissa. Ampuja oli poistunut Virtain suuntaan.

Tutkinnanjohtaja Aaltio ei keskeneräisen tutkinnan vuoksi lähde kommentoimaan, millaisia mahdollisia todistajahavaintoja virkavallan tietoon on tullut viikkojen vieriessä.

– Näissä asioissa menetty aika on kadotettu totuus. Vihjeitä on tullut jonkin verran, mutta ei niin paljon, että asiaan olisi saatu lisävalaistusta, hän sanoo.

Ketään ei ole ollut kiinniotettuna teosta epäiltynä. Poliisi pyytää edelleen havaintoja tapahtumapäivänä Toisveden läheisyydessä valtatie 66:lla liikkuneista ajoneuvoista noin kello 14–15 väliseltä ajalta. 

Vihjeet voi ilmoittaa osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi tai suoraan Virtain poliisille 029 544 5306.

Lue myös:

    Uusimmat