Poliisi etsii yhä Virtain vesijettiampujaa – epäillään tapon yrityksestä

Poliisi pyytää yhä vihjeitä Virroilla tapahtuneesta tapon yrityksestä.

Ampumavälikohtaus tapahtui Virtain Toisveden länsirannalla, Herraskylän kanavan pohjoispuolella. Ampuminen tapahtui 24. heinäkuuta noin kello 14 aikoihin.

Poliisin tietojen mukaan vesijetteilemässä ollutta yli 40-vuotiasta miestä oli ammuttu vasempaan käteen toisesta vesijetistä. Uhri pystyi ajamaan rantaan ja hänet kuljetettiin saamaan hoitoa ampumavammaansa. Ampumavamma ei ollut hengenvaarallinen.

Teossa käytetyn aseen tyypistä ei ole tietoa. Poliisi toivoo, että lääkärin lausunto voisi antaa osviittaa esimerkiksi siitä, onko teossa käytetty pieni- vai suurikaliiberista asetta.

”Olisi voinut osua pahemminkin”

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari kuvailee tapausta poikkeukselliseksi. Hän ei muista vastaavaa tapausta koko poliisiuraltaan.

Hän kertoo, että tapausta tutkitaan tapon yrityksenä teon vaarallisuuden ja henkilöä kohti ampumisen vuoksi.

– Käsi sijaitsee ihmisen ylävartalossa. On se mahdollisuus, että kun tuollaisesta vauhdista ammutaan, niin se olisi voinut osua pahemminkin, hän kuvailee.

Teolle on hänen mukaansa vaikea nähdä muuta tarkoitusta, sillä laukaus on poliisin käsityksen mukaan ammuttu selkeästi kohti. Välisaari kuitenkin kertoo, että rikosnimike voi tarkentua, kun tapauksesta saadaan lisäselvyyttä.

"Teko tullut ihan yllätyksenä"

Poliisilla ei ole tiedossa tekijää, eikä uhrillakaan ole kertomansa mukaan tietoa siitä, miksi hän joutui rikoksen kohteeksi.

– Ei ole mitään tietoa mistä moinen on voinut johtua. Teko on tullut ihan yllätyksenä, Välisaari kuvailee uhrin tuntoja asiasta.

– Kun tavoitetaan toinen osapuoli, niin varmaan juttu lähtee siitä selviämään.

Poliisi pyytää lisää vihjeitä

Punaiseen liiviin pukeutunut epäilty liikkui sinisellä vesijetillä ja poistui Virtain suuntaan. Vesijetin suihku nousi ylös kaarevasti.

Poliisi on toivonut yleisöltä vihjeitä tapaukseen liittyen ja julkaissut kuvan uhrin vesijetistä. Toiveena on, että tapahtuneen todistaneet henkilöt tunnistaisivat uhrin vesijetin ja sitä kautta mahdollisesti myös toisen, rikoksesta epäillyn käyttämän sinisen vesijetin. Tähän mennessä poliisi on saanut reilun puolenkymmentä vihjettä.

– Varsinaista ratkaisevaa vihjettä ei ole saatu. Toivomme tietysti niitä lisää, Välisaari sanoo.

Poliisi pyytää havaintoja tapaukseen liittyen, erityisesti sinisen vesijetin liikkeistä ja sen kuljettajasta. Vihjeistä voi ilmoittaa vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi tai suoraan Virtain poliisille 029 544 5306.

Lue myös:

    Uusimmat