Mies yritti tukea vaimoaan synnytyksessä, mutta luonto vei voiton – tragikoominen hetki tallentui videolle

Aviomiehen oli vaikeuksia hillitä itseään yrittäessään tukea synnyttävää vaimoaan kaikin mahdollisin tavoin.

Kaden Baudistelilla oli ilmeistä päätellen tukalat paikat vaimonsa Daniellen synnytyksen aikana. Kadenin oli tarkoitus videoida vaimonsa synnytys ja pariskunnan lapsen syntymä, mutta miestaltioikin vahingossa omat reaktionsa synnytyssalin tapahtumista.

Yllättävällä tavalla huvittavaksi kääntyneen synnytysvideon noteerasi muun muassa Yahoo! News.

Kadenin oli vaikea hillitä luontaista reaktiotaan alkaessaan voida syystä tai toisesta pahoin kesken synnytyksen. Videolla mies yrittää selvästi pidättää huonovointisuudesta johtuvaa kakomista. Lopulta häntä alkoi ilmeisesti pyörryttää ja hänen oli istuuduttava tuolille tasaamaan oloaan.

Kadenin pahoinvointi oli alkanut jo pariskunnan päästyä sairaalaan. Kaden kertoo, että aluksi Daniellea oli ärsyttänyt miehen käytös, mutta synnytyksen edetessä häntä oli alkanut naurattaa aviomiehensä yökkiminen.

– Hän tietää, että minulla on heikko vatsa, Kaden kertoo.

Synnytyksestä johtuneesta pahoinvoinnista huolimatta Kaden kertoo, ettei mikään tunne ole vastannut sitä hetkeä, kun hän näki vastasyntyneen tyttärensä ensimmäisen kerran.

Synnytysvideo jaettiin TikTokiin

Danielle jakoi surkuhupaisan synnytysvideonsa TikTokiin.

– Ei kai mieheni juuri yökkinyt, kun yritin pungertaa ulos tytärtämme ja istuu vielä lopuksi istumaan aivan kuin hän olisi tauon tarpeessa, Danielle kirjoitti videolle.

Video on kerännyt yli 1,5 miljoonaa katselukertaa muutamassa päivässä ja nasevia kommentteja.

– Hyvä mies taistelee tuolla omasta elämästään, eräs kommentoija kirjoittaa ymmärtävään sävyyn.

Moni kuitenkin kiitteli Kadenia, joka pysyi vaimonsa rinnalla synnytyksen ajan pahoinvoinnista huolimatta.

– Tuo mies kärsii niin pahasti, mutta yrittää silti parhaansa mukaan tukea vaimoaan. Hän olisi vain voinut kävellä pois, ei kaikilla ole sietokykyä, kommentoi toinen.

– Miksi miehet ovat niin dramaattisia? kysyi kolmas.

Lähteet: Reuters/Storyful, Yahoo! News ja TikTok

Lue myös:

    Uusimmat