Miekkailussa kaikkien aikojen suomalaissaavutus – MM-sensaatio lähellä

Miekkailija Niko Vuorisen haave MM-mitalista kariutui Italian Milanossa puolivälierätappioon. Vuorisen etenemisen kalpamiekkailun mitaleille päätti ranskalainen olympiavoittaja Romain Cannone, joka voitti suomalaisen puolivälierässä 15–9.

Vuorinen päätyy miesten kilpailussa seitsemänneksi. Hän jäi voiton päähän mitalista.

Vaikka historiallinen mitali karkasi ulottumattomiin, Vuorinen ylsi miekkailun MM-kisoissa suomalaismiesten kaikkien aikojen parhaaseen sijoitukseen. Naisten kalpamiekkailussa Minna Lehtola voitti vuonna 1994 MM-pronssia Ateenassa järjestetyissä kisoissa. Lehtola toimii nykyään Miekkailu- ja 5-otteluliiton toiminnanjohtajana.

Aiemmin Vuorinen, 34, on ollut MM-kisoissa parhaimmillaan 14:s. Milanon kisat ovat hänelle uran kymmenennet MM-kisat.

Ennen tappiotaan Cannonelle Vuorinen voitti Milanossa kolme vastustajaansa pudotusotteluvaiheessa.

Suomalaisista kalpamiekkailun 64 parhaan joukkoon eteni myös Jaakko Paavolainen. Hän jäi yhden piston päähän puolivälieräpaikasta hävittyään Italian Davide Di Verolille 14–15. Paavolainen sijoittui 13:nneksi.

Jo sunnuntaina alkukilpailuissa pudonneista suomalaisista Topias Tauriainen oli 96:s ja Akseli Heinämaa 166:s.

MM-kisat jatkuvat torstaina naisten kalvan joukkuekilpailulla. Miesten joukkuekilpailu alkaa perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat