Mainos

Metsien jätehuolto uusiksi

Viime vuosina suuriksi paisuneita metsien jätevuoria pyritään pienentämään retkeilijöiden avustuksella. Metsähallitus lopettaa jätteiden keräämisen virkistysalueillaan ja opastaa vastaisuudessa retkeilijötä itse tuomaan roskansa pois metsästä. Uuden ympäristöystävällisemmän jätehuollon katsotaan säästävän sekä metsiä että rahaa.

Luontoretkeä suunnittelevien kannattaa vastedes painaa kulkureittien lisäksi mieleensä Metsähallituksen uusi iskulause: "Tuo tullessasi, vie mennessäsi."

Metsähallituksen retkeily- ja virkistysalueilla sekä kansallispuistossa vieraili viime vuonna yli 2 miljoonaa kävijää. He jättivät jälkeensä viitisensataa kuorma-autolavallista jätteitä.

Metsähallitus liputtaa nyt retkeilijöiden omatoimisuuden puolesta. Suuri osa maastossa olevista roska-astioista poistetaan ja kävijöitä opastetaan kuljettamaan jätteensä mukanaan pois tai tuomaan ne keskitettyihin lajittelupisteisiin.

Uudistuksen vaatimalle asennemuutokselle on luonut pohjaa muutaman vuoden voimassa ollut jätelaki. Uskoa toimintaan antavat myös kokemukset Kylmäluoman retkeilyalueelta, jossa jätteiden lajittelua on kokeiltu jo kaksi vuotta.

- Turistit olivat ensi alkuun yllättyneitä, mutta koko ajan on menty parempaan suuntaan. Lajittelu, varsinkin kompostointi on ollut turistien mieleen, toteaa retkeilyalueen suunnittelija Aimo Viikinen.
(MTV3/Satu Laakso)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.