Metallica vei heavyn valtavirtaan.
Tennisammattilaisen uraa suunnitellut kaveri nimeltään Lars Ulrich muutti Tanskasta Los Angelesiin vuonna 1981. Siellä Ulrich tapasi James Hetfieldin, ja kaverukset päättivät perustaa bändin. Sen nimeksi tuli Metallica. Kitaristi-laulaja Jamesin ja rumpali Larsin lisäksi bändiin otettiin basisti Ron McGovney ja soolokitaristi Dave Mustaine. Bändin musiikki oli raakaa heviä, jossa oli paljon Larsin Euroopasta mukanaan tuomia vaikutteita. Bändi otti mallia brittiläisistä uuden aallon hevibändeistä. Mm. Iron Maiden, Diamond Head ja Motörhead olivat Metallican kavereiden suosikkeja.
Vuonna 1983 Los Angelesin glam rock -kuvioihin kyllästynyt bändi muutti San Franciscoon ja tapasi siellä uuden basistinsa, Cliff Burtonin. Seuraavaksi kitaristi Dave Mustaine erotettiin, bändi muutti New Yorkiin ja uudeksi kitaristiksi otettiin Kirk Hammett. Mustaine perusti Metallicasta lähdettyään yhtyeen nimeltä Megadeth.
Hammettin kanssa Metallica äänitti esikoislevynsä Kill 'Em All. Levy oli nopeaa raskasta energistä paahtoa ja näytti esimerkkiä paikoilleen jämähtäneille 80-luvun alun vanhan polven hevibändeille.
Seuraavana vuonna julkaistiin innokkaasti odotettu kakkos-lp, Ride the Lightning. Esikoiskiekolta tuttu kaahaus oli tällä levyllä hiottu entistä tehokkaammaksi ja mukana oli enemmän sävyjä. Radiosoittoon bändin musiikki oli liian rankkaa, mutta kakkoslevy myi silti kultaa ja oli 50 viikkoa Billboardin Top 200 -listalla.
Metallica kiersi ahkerasti maailman konserttiluolia ja festivaaleja sekä muiden bändien lämppärinä että pääesiintyjänä. Vuonna 1986 kolmas levy Master of Puppets yhdisti raskauden, nopeuden ja melodiat ennenkuulemattomalla tavalla. Kiekosta muodostui heviklassikko, jota monet pitävät Metallican parhaana levynä. Se myi miljoonia kappaleita ilman videoita tai singlejä ja bändi nousi suurimpien hevibändien joukkoon
Metallica teki ensimmäisen Euroopan-kiertueensa pääesiintyjänä 1986. Ruotsissa bändin keikkabussi ajoi ulos jäiseltä tieltä. Bussissa nukkunut basisti Cliff Burton sinkoutui ulos autosta ja kuoli välittömästi. Surusta huolimatta bändi jatkoi uskoen, että edesmennyt basistikin olisi halunnut heidän jatkavan. Uudeksi basistiksi otettiin Jason Newsted Flotsam & Jetsam -bändistä.
Vuonna 1987 Metallica soitti keikat, jotka se joutui perumaan Burtonin kuoleman vuoksi. San Franciscossa Larsin autotallissa treenattiin ja äänitettiin ep-levyllinen cover-biisejä. Kesällä bändi esiintyi Doningtonin massiivisilla hevifestareilla Englannissa.
Seuraavana vuonna julkaistiin Cliff 'Em All -video, joka koostui etupäässä fanien kuvaamista videoista. Kooste oli omistettu edesmenneen Cliff Burtonin muistolle. Metallica kiersi Monsters of Rock -paketissa Yhdysvaltoja Van Halenin, Scorpionsin ja Kingdom Comen kanssa. Neljäs levy ...And Justice for All jatkoi mestariteosten putkea teknisesti entistä kunnianhimoisempana näyttönä. Bändi julkaisi kautta aikojen ensimmäiset singlensä Harvester of Sorrow ja One -biiseistä. Jälkimmäiseen tehtiin myös kaksi erilaista videota.
Bändi kiersi ahkerasti soittaen satoja suuria stadionkeikkoja. Vuonna 1991 julkaistu The Black Album yllätti uudella musiikillisella linjallaan. Edeltäjänsä pitkien proge-hevibiisien sijasta "mustalla levyllä" kuultiin entistäkin melodisempia ja ytimekkäitä rockbiisejä. Osa entisistä faneista hylkäsi Metallican ja syytti sitä itsensä myymisestä. Tilalle löytyi kuitenkin miljoonia uusia ihailijoita, jotka pitävät levyä klassikkona. Single Enter Sandman oli hitti ympäri maailmaa. Metallica oli tehnyt pienen fanipiirin hevistä radioon sopivaa valtavirtamusiikkia.
Metallica oli noussut maailman suosituimmaksi rockbändiksi, ja se jatkoi konsertointia satojen keikkojen vuositahtia. Vuonna 1993 se vetäytyi vuodeksi lomalle keikkailusta. Tauon katkaisi vain esiintyminen Englannin Castle Doningtonissa 60 000 ihmiselle. Studiossa syntyi mustalta levyltä tutun tuottajan Bob Rockin avustuksella kahden levyn verran musiikkia. Ne julkaistiin vuosina -96 ja -97 levyinä Load ja Re-Load. Musiikki oli taas astetta aiempaa melodisempaa, bluesilla ja klassisella rokilla höystettyä. Hevifanit toistivat syytteitä itsensä myymisestä, mutta bändi sanoi kehittyvänsä luonnollisesti ja tekevänsä mitä haluaa.
Vuonna 1998 julkaistu Metallica-levy Garage Inc. sisältää cover-versioita bändin suosikkibiiseistä. Mukana on tulkintoja mm. Black Sabbathin, Thin Lizzyn, Blue Öyster Cultin, Lynyrd Skynyrdin, Bob Segerin ja Motörheadin kappaleista. Lainakappaleiden ronski meininki on mieleen myös Load-kaksikkoon pettyneille hevimmän musiikin ystäville.
Vuonna 1999 tuli ulos albumi S&M, joka on liveäänitys bändin yhteiskonsertista San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa keväällä 1999. Myöhemmin samana vuonna Metallica varustautui näyttämölle myös New Yorkin sinfoniaorkesterin kanssa. Vuoden 2000 aikaansaannoksiin kuului mm. Mission Impossible 2 -leffan soundtrackille sävelletty biisi I Disappear, joka nosti MI2-soundtrackin tuli vuoden myydyimmäksi leffa-albumiksi.
Metallica esiintyi Turun Ruisrockissa kesällä 1999. Bändin oli määrä esiintyä Ruisrockissa jo vuotta aiemmin, mutta tuolloin yhtyeen festivaalikiertue Eurooppaan peruuntui James Hetfieldin saatua perheenlisäystä.
Keväällä 2000 Metallica ryhtyi äänekkäästi kritisoimaan Internetissä musiikkia levittävää Napster-jakelufirmaa ja nosti sitä vastaan oikeusjutun. Kärhämään liittyi läheisesti Metallican kesäkuussa 2000 julkaisema cd Download This, joka koostuu yhdestä ainoasta 55 minuutin mittaisesta kappaleesta Napster Begone ja rumpali Lars Ulrichin 19 minuutin puheenvuorosta, jossa hän suomii kovin sanoin musiikintekijöiltä rahaa riistävää Napsteria.
Levyn kantta koristaa kansainvälinen sormimerkki, joka ei jätä arvailujen varaan Metallican mielipidettä jakelufirmasta. Maratonmittaisesta Napster Begone -kappaleesta Ulrich kertoi: -Halusimme tehdä biisin, jota Napster ei ainakaan varasta. Biisi on niin pitkä ja kaamea, että kukaan ei viitsi käyttää aikaansa sen lataamiseen verkosta. Heinäkuussa 2001 Napster ja Metallica saivat vihdoin aikaan sovinnon, jonka perusteella Napster lupasi ottaa jatkossa artistien tekijänoikeuskorvaukset huomioon jakelutoiminnassaan.
Vaikka Metallicalla ei ollut uutta albumia promotoitavanaan, bändi teki kesällä 2000 mittavan Summer Sanitarium -stadionkiertueen. Se osoittautui menestykseksi, ja fanit alkoivat jo kuumeisesti odottaa bändiltä uutta studioalbumia. Suuret odotukset vaihtuivat miltei toivottomuudeksi tammikuussa 2001, jolloin 14 vuotta Metallican basistina toiminut Jason Newsted jätti bändin yksityisiin ja terveydellisiin syihin vedoten.
Helmikuussa 2001 Metallica pokkasi uransa kuudennen Grammy-palkinnon kappaleella The Call of Ktulu (paras rock-instrumentaaliesitys), joka löytyy S&M-albumilta. Bändi sai samana vuonna myös RIAA:n myöntämän arvostetun Diamond Awardin Metallica-albumistaan, jota oli myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.
Huhtikuussa 2001 bändin jäljellä olevat jäsenet Bob Rockilla vahvistettuna marssivat yhdessä studioon työstämään uutta studioalbumia, jonka oli määrä ilmestyä loppuvuodesta. Hyvin käynnistynyt soitanta jouduttiin kuitenkin keskeyttämään, kun James Hetfield joutui heinäkuussa katkaisuhoitoon päihdeongelmansa vuoksi.
Metallican loppuvuosi ei kuitenkaan sujunut täysin ilman uutuuksia: syyskuussa tulivat lelukauppoihin yksittäiset Metallica-toimintanuket ja neljän Metallica-ukkelin setti, jossa bändin jäsenet on puettu ...And Justice For All -kiertueen mukaisiin asuihin.
James Hetfieldin toipumistaukoa piristi perheen kolmannen lapsen syntymä tammikuussa 2002. Vaippoja joutui vaihtamaan myös bänditoveri Lars Ulrich, joka oli saanut perheenlisäystä toukokuussa 2001. Ja kun Suomessa juhlittiin vappua 1.5.2002, Metallica oli vihdoin valmis palaamaan studioon jatkaakseen keskeytynyttä levyntekoaan.
Ennen kahdeksatta omaa studioalbumia päivänvalon näkevät kuitenkin muutama muu julkaisu, joilla Metallica on mukana vuonna 2002. Ensimmäinen niistä on Ramones-bändin tribuuttialbumi, johon Metallica valitsi esityskappaleekseen Ramonesin 53rd & 3rd -biisin kunnioittaakseen vuoden aikana menehtyneen Ramones-laulajan Dee Deen muistoa. Heinäkuussa Metallica liittoutui Ja Rulen kanssa We Did It Again -biisin ajaksi, joka ilmestyy Swizz Beatz Presents -sarjassa albumilla G.H.E.T.T.O. Stories.
Metallica osallistuu myös Metal Blade -levymerkin 20-vuotisjuhlajulkaisuun Metal Massacre Compilation (lokakuu 2002). Metallican osuus kokoelmalevyllä on Hit The Lights -biisin harvinainen vuoden 1983 versio, joka on ilmestynyt aikaisemmin ainoastaan muutaman tuhannen vinyylilevyn painoksessa. Lars Ulrichin mukaan tässä varhaisessa Metallica-levytyksessä on nuoruuden viattomuutta ja kunnon energialatinki, joka toimii edelleen 20 vuotta myöhemmin.
Metallica saapuu konsetoimaan Helsingin Olympiastadionille toukokuussa 2004. Stadionilla nähdään uudestisyntynyt Metallica. Laulaja/kitaristi James Hetfieldin, kitaristi Kirk Hammetin ja rumpali Lars Ulrichin rinnalla on Rob Trujillo, joka on soittanut mm. Ozzy Osbournen kanssa. Trujillo korvasi 14 vuotta Metallican basistina toimineen Jason Newstedin.
Metallican levyjä on myyty tähän mennessä kaikkiaan 85 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Yhtye on saavuttanut platina- ja kultamyyntejä 40:ssä maassa, mikä todistaa, että Metallica on katu-uskottavuudellaan ja maanläheisyydellään saavuttanut perinteistä heavy-yleisöä laajemmat massat. Suomessa Metallican yhtätoista levyä on myyty 400 000 kappaletta, josta kesäkuussa 2003 julkaistua St. Anger -albumia lähes 40 000.
Teksti: Sami Ruokangas / Marjo Turunen