Mercedes paljastaa: Valtteri Bottas sai huonommaksi lasketun taktiikan – löi silti Lewis Hamiltonin

Mercedeksen päätös vaihtaa Valtteri Bottas Yhdysvaltain F1-kisassa kahden varikkokäynnin taktiikalle oli tiimiltä epävarma veto, joka kuitenkin kääntyi suomalaiskuskin upeaksi voitoksi Lewis Hamiltonin suoritustason heikennyttyä.

Mercedeksen päästrategisti James Vowles selvittää tallin perinteisessä kisaperkauksessa Austinissa tehtyjä ratkaisuita. Bottaksen kahden stopin taktiikka ihmetytti faneja.

– Kisaan lähdettäessä datamme perjantailta osoitti, että yhden ja kahden pysähdyksen ero oli hyvin, hyvin pieni, Vowles kommentoi.

Insinööri näyttää grafiikan, jonka mukaan yhden pysähdyksen taktiikka näytti simulaatioissa muutaman sekunnin nopeammaksi. Lisäksi kaksi pysähdystä luovat aina enemmän riskiä epäonnistumisille kuin yksi.

Mercedes kuitenkin päätti reagoida Red Bullin Max Verstappenille tekemään aikaiseen pysähdykseen kierroksella 13 ja otti nopeasti Bottaksen varikolle. Hamilton sen sijaan jatkoi radalla vielä 24. kierrokselle asti.

–  Ensimmäisten stinttien aikana strategistit laskivat, että rengaskuluma oli siirtynyt enemmän kahden pysähdyksen suuntaan, Vowles kertoo osoittaen uutta grafiikkaa, jossa tasapaino taktiikoiden välillä oli muuttunut.

– Itse asiassa (kaksi pysähdystä) oli ohittanut yhden stopin kisan lopun laskelmissa. Valtteri oli tehnyt upeaa työtä ensimmäisellä stintillään ja oli tehnyt vähän eroa Verstappeniin – juuri sen verran, että pystyimme odottamaan yhden kierroksen pitempään Verstappenin pysähdyttyä, Vowles selvittää.

Hamiltonia mietittiin pitkään kahdella pysähdykselle

Tässä kohtaa Mercedes tiesi kahden stopin jo kilpailukykyiseksi taktiikaksi. Näin se annettiin paalupaikkamies Bottakselle Hamiltonin jäädessä radalle.

– Lewisin kohdalla yksi stoppi antoi vielä mahdollisuuden pitää kärkipaikan radalla, mutta se täytyi yrittää pitää kisan loppuun asti, Vowles sanoo.

Oliko Mercedeksellä sitten houkutusta tarjota kahta pysähdystä myös Hamiltonille, joka oli viidennestä ruudusta lähtiessään yhä kiinni maailmanmestaruuden varmistamisessa? Vowlesin mukaan tätä pohdittiin varsin pitkään.

– Siinä vaiheessa, kun sitouduimme Lewisin kanssa yhden stopin taktiikkaan, emme olleet vielä lopullisessa tilanteessa. Jatkoimme renkaiden eliniän tarkkailua ymmärtääksemme, miltä se tulee näyttämään kisan lopussa, Vowles kommentoi.

– Kestävätkö ne (Hamiltonin) kovat renkaat loppuun asti vai pitääkö meidän vaihtaa yhteen pysähdykseen? Eikä se olisi ollut huono vaihtoehto. Meillä olisi ollut todella, todella iso ero renkaiden iässä Verstappeniin nähden, ja ehkä jopa mahdollisuus ohittaa hänet radalla, taktikko kertoo vaihtomahdollisuudesta.

Mercedes varautui ottamaan Hamiltonin vielä kerran sisään hakemaan keskikovat renkaat, mutta lopulta tälle ei nähty tarvetta. Täpärälle kakkossijan puolustus kuitenkin meni, missä auttoi reilusti myös lopun keltaisten lippujen tilanne.

– Kukaan ei voi sanoa varmaksi, olisiko meidät ohitettu, jos niitä keltaisia ei olisi ollut, mutta todellisuudessa se ehdottomasti auttoi meitä, Vowles myöntää.

Lue myös:

    Uusimmat