Mainos

Mediamainonta vähenee yhä

Mediamainonnan väheneminen jatkuu yhä.

Mediamainonta supistui tammikuussa 7,6 prosenttia edellisvuodesta. Koko viime vuoden aikana mainonta oli kuuden prosentin laskussa, kertoo Suomen Gallup Mainostiedon tuore tilasto.

Pieniä elpymisen merkkejä oli Gallup Mainostiedon mukaan kuitenkin havaittavissa. Esimerkiksi viime vuoden aikana melkein yhdeksällä prosentilla vähentynyt tv-mainonta kääntyi nyt kahden prosentin kasvuun. Radio- ja elokuvamainonta lisääntyi vuoden 2001 tammikuuhun verrattuna noin 15 prosenttia.

Sen sijaan kiinnostus verkkomediamainontaan on romahtanut, se väheni 40 prosenttia. Sanoma- ja aikakauslehtien ilmoituksiin mainostajat käyttivät tammikuussa varoja kymmenisen prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Elintarvikkeita mainostettiin viime kuussa selvästi eli 28 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Sen sijaan työpaikkailmoittelun määrä oli edelleen jyrkässä, 42 prosentin laskussa. Merkkitavaramainonta laski tammikuussa melkein kahdeksan prosenttia, kun taas vähittäiskaupan mainonta lisääntyi 1,5 prosenttia.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.