Ulkomaisia viestimiä kiinnostaa näissä eduskuntavaaleissa perussuomalaisten gallupsuosion nousu.
Uutistoimisto AFP kutsuu nationalistiseksi oikeistopuolueeksi luonnehtimiensa perussuomalaisten suosion kasvua meteorimaiseksi. Perinteiset pääpuolueet ovat AFP:n arvion mukaan joutuneet kamppailemaan, kun englanniksi True Finns -nimellä tunnettu puolue on kiivennyt mielipidetiedusteluissa.
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) arvioi eilen AFP:lle, että äänestäjien kiinnostus vaaleihin näyttää voimistuneen perussuomalaisten suosion kasvun takia.
Ennakkoon on puntaroitu myös kysymystä siitä, vaikuttaako vaalitulos Suomen ratkaisuihin EU-maiden talouskriisien hoidossa.
Ulkomaisissa arvioissa ennustetaan, ettei Suomi todennäköisesti asetu vastustamaan Portugalin apupakettia. Tätä mieltä ovat uutistoimisto Reutersin haastattelemat pankkiasiantuntijat Suomessa ja ulkomailla. Arvioissa viitataan muun muassa siihen, että muut euromaat painostaisivat Suomea hyväksymään Portugalin talousapupaketin euron vakauden nimissä.
(MTV3 - STT - AFP - Reuters)
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää