Presidenteistä ansaitsi viime vuonna eniten Mauno Koivisto. Koiviston tulot nousivat lähes 170 000 euroon, kun toissa vuonna hänelle kertyi tuloja 41 000 euroa.
Martti Ahtisaaren kotimaiset tulot putosivat kolmanneksella. Hän hankki viime vuonna noin 83 000 euroa. Luvuissa ei ole mukana ulkomailta saatuja tuloja, kuten Nobelin rauhanpalkintoa.
Presidentti Tarja Halosen ansiotuloja ei näy tilastoissa, koska hän saa verotonta palkkiota. Palkkion suuruus on 126 000 euroa vuodessa. Sen lisäksi hänellä on edustustarkoituksiin käytettävissä 171 000 euroa vuodessa.
Tasavallan presidentille kuuluu myös asunto, jonka kunnossapito, lämmitys, valaistus ja sisustus sekä tarpeellinen henkilökunta kustannetaan valtion varoilla. Presidentin puoliso ei saa palkkiota tai muuta korvausta asemansa johdosta.
Halosella oli pääomatuloja reilut kymmenentuhatta euroa. Halosen puoliso tohtori Pentti Arajärvellä oli viime vuonna verotettavia ansiotuloja hieman yli 49 000 euroa ja pääomatuloja lähes saman verran, vajaat 43 000 euroa
(MTV3 - STT)
