Matti Silmu ei jatka Yölinnussa – "Sain tiedon sähköpostilla 25 yhteisen työvuoden jälkeen"

Laulaja Simo Silmun veli Matti Silmu on eronnut Yölinnun riveistä.

Suositun iskelmäyhtye Yölinnun vuonna 1992 yhdessä laulajaveljensä Simo Silmun kanssa perustanut kitaristi Matti Silmu on eronnut Yölinnusta.

Silmu kertoo asiasta 25-vuotisjuhlavuottaan viettävän yhtyeen virallisella Facebook-sivulla.

– Nyt tilanne on valitettavasti ajautunut siihen pisteeseen, että lasken repaleiset siipeni ja poistun Yölinnun riveistä. Tiedon asiasta sain sähköpostilla 25 yhteisen työvuoden jälkeen, Matti Silmu kirjoittaa.

– Viimeiset viisi vuotta ovat olleet henkisesti todella raskaita ja kaikki vähänkin tilanteesta perillä olevat tietävät syyn. Koko hommasta on kadonnut hohto jo vuosia sitten ja liikaa on sössitty, eikä paluuta menneeseen enää ole. En lähde asioita tässä vaiheessa sen enempää avaamaan, kunnes määrätyt prosessit ovat ensin saatu käyntiin.

Matti Silmu kiittää "vuosien varrella mukana kulkeneita".

– Erityiskiitoksen ansaitsee oma perhe, läheiset ja ystävät.

Veljeään ja yhtyetoveriaan Simo Silmua Matti Silmu ei mainitse kiitoksissa erikseen lainkaan.

Yölintu on ollut otsikoissa viime vuosina Yölintu Oy:n talousvaikeuksien sekä Simo Silmun alkoholinkäytön vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat