Formulaselostaja Matti Kyllönen kertoi MTV:n Viihdeuutisille, mitä hän soisi Kimi Räikköselle syntymäpäivälahjaksi.
Tänään perjantaina synttäreitään viettävä Räikkönen on Kyllösen mukaan hankala tapaus, kun miehelle pitäisi pohtia sopivaa syntymäpäivälahjaa.
– Hänellähän on jo melkein kaikkea, on materiaa ja mammonaakin. Ehkä kultainen ratti tulevaan veneeseen voisi olla hyvä idea, Kyllönen virnistää.
Räikkönen on hankkimassa ensivuodeksi uutta ökyvenettä, joka on Kyllösen mukaan vielä entisiä veneitä loisteliaampi – ja suurempi.
– Toinen hyvä lahjahan olisi pieni kultainen käärö, jonka sisältä löytyisi Kimin tarvitsemat 21 mestaruuspistettä, jotta hän olisi samalla viivalla Lewis Hamiltonin kanssa, Kyllönen unelmoi.
(MTV3)
