Matt Damon on täysin naisten vietävissä

Matt Damon kertoo perheen olevan hänelle kaikki kaikessa. Naisvaltaisessa huushollissa elävä näyttelijä myöntää olevansa täysin naisten vietävissä.

Näyttelijä Matt Damon oli onnellisimmillaan saadessaan nähdä lastensa syntyvän. Nykyään mies ei pysty sanomaan tyttärilleen ei.

Damonin perheeseen lukeutuu vaimo Luciana Barosso ja heidän kolme yhteistä tytärtä Isabella, 5, Gia, 3, sekä 14 kuukautta vanha Stella. Lisäksi Damon on isäpuoli vaimonsa edellisestä suhteesta syntyneelle tyttärelle 12-vuotiaalle Alexialle.

Vanity Fair-lehdelle antamassaan haastattelussa Damon kertoo olevansa onnellisimmillaan perheensä kanssa.

– Onnellisimmat hetkeni olivat tehdä lapsia ja nähdä heidän syntyvän, Damon kertoo.

Naisten keskellä elävä komistus tunnustaa olevansa täysin naisten vietävissä. Jo aivan pieninä tytöt tiesivät, miten kietoa isä pikkusormen ympärille.

– Muistan kun Isabella 18 kuukautta vanhana yritti saada tahtoaan läpi. Kun sanoin ei, tyttö kysyi uudelleen. En voinut enää vastata kieltävästi. Sitten vaimoni tuli sisälle huoneeseen ja Isabella katsoi häntä ujosti hymyillen ja laski päänsä alas. Siinä vaiheessa tajusin, että tällä nuorella olennolla oli täysi valta minusta, Damon kertoo.

– Miehillä ei ole mitään mahdollisuutta. Me olemme täysin eri lajia.

MTV3/Helmi

Lähde: Female First

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat