Kansanedustaja ja hiihdon olympiavoittaja Marjo Matikainen-Kallström toivoo, että viime aikojen väitteet kiellettyjen aineiden käytöstä Suomen hiihtourheilussa tutkittaisiin perusteellisesti ja puolueettomasti.
Entinen mestarihiihtäjä ja nykyinen kansanedustaja ehdottaa myös, että tutkimusta tekemään perustettaisiin riippumaton asiantuntijaryhmä.
Matikainen-Kallströmin mielestä ryhmän tulisi saada opetusministeriöltä mahdollisimman vahva "valtakirja". Hän sanoo, että ryhmässä olisi hyvä olla kokemusta myös kansainvälisestä dopingin vastaisesta työstä. Nimien esittäminen ja etsiminen ryhmään ei kuitenkaan saisi olla hiihtoväen asia.
Matikainen-Kallström ehdottaa tutkintaa hallitukselle keskiviikkona jättämässään kirjallisessa kysymyksessä. Hän epäilee siinä, että väitteet dopingin käytöstä saattavat vaikeuttaa Lahden mahdollisuuksia saada pohjoismaisten lajien maailman mestaruuskilpailut kaupunkiin vuonna 2011. Kansainvälinen hiihtoliitto tekee päätöksen kisakaupungista toukokuun lopulla.
(MTV3-STT)
Lue myös:
Nelonen ei paljasta dopingjupakan lähteitään
Ternimaito oli suomalaishiihtäjien hitti 1990-luvulla
Hiihtoliitto ei ryhdy lisäselvitykseen dopingväitteistä
Hiihtoliiton Holkeri: Kortit pöytään
ADT:n Seppälä pitää Nelosen väitteitä sekavina
Nelonen: Maastohiihdon doping järjestelmällistä 1990-luvulla