Nelosen uutisten tiistaina esittämät dopingsyytökset Suomen Hiihtoliittoa ja suomalaista huippumaastohiihtoa kohtaan eivät toistaiseksi johdakaan Hiihtoliitossa lisäselvityksiin. Hiihtoliitto tiedotti ratkaisusta keskiviikkona.
Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen ilmoitti vielä tiistai-iltana MTV3:lle, että Nelosen uutisten tiistaina esittämät väitteet kiellettyjen aineiden järjestelmällisen käytön salailusta tulee ensi kädessä selvittää liiton toiminnassa 1990-luvulla mukana olleilta.
Hiihtoliiton keskiviikkoisen ilmoituksen mukaan uutisoinnissa esille tuotuja väitteitä ja asioita on käsitelty laajasti sekä STT-oikeudenkäynnin että 2001 dopingskandaalin viranomaistutkinnassa, joista materiaalia on syntynyt mappikaupalla.
Ainoa uusi asia Nelosen uutisoinnissa koskee väitettä, jonka mukaan Suomen Hiihtoliiton työntekijä olisi siirtänyt 1998 STT:n uutisoinnin jälkeen raskaan luokan dopingaineita uuteen säilöön. Hiihtoliitossa nähdään, että omat lisäselvitykset eivät tuo asiassa esille mitään sellaista, jota ei olisi käsitelty jo viranomaiskäsittelyissä.
Hiihtoliiton mukaan sille sopii hyvin, että asia käsitellään julkisuudessa loppuun mahdollisimman pikaisesti, joten Hiihtoliitto vaatiikin Nelosta tuomaan todisteet ja nimettöminä toistaiseksi esiintyneet tietolähteensä esille. Näin Hiihtoliitto voisi esittää omat näkökulmansa asiassa ja syytösten kohteeksi joutuneet tahot ja henkilöt saisivat mahdollisuuden puolustautua.
Nimettöminä esitetyt väitteet eivät Hiihtoliiton mielestä edusta laadukasta journalismia ja senkin vuoksi se vaatii todisteiden ja tietolähteenä olevien henkilöiden esiintuomista. Oikeusprosessista tässä asiassa hyötyisivät vain asianajajat ja tiedotusvälineet. Tämän vuoksi Hiihtoliitto ei ole asiaa oikeuteen viemässä.
(MTV3)
Lue myös:
Nelonen: Maastohiihdon doping järjestelmällistä 1990-luvulla
Hiihtoliitto aloittaa selvityksen dopingväitteistä
Tarasti: Lahden 2001 työryhmän epäilyille vahvistusta
Hiihtoliiton Holkeri: Kortit pöytään
ADT:n Seppälä pitää Nelosen väitteitä sekavina
Katso Netti-tv: