ADT:n Seppälä pitää Nelosen väitteitä sekavina

Julkaistu 22.04.2008 22:52(Päivitetty 22.04.2008 22:53)

Suomen antidopingtoimikunnan ADT:n lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä pitää Nelosen uutisten väitteitä maastohiihdon systemaattisesta dopinginkäytöstä ja sen peittelystä kummallisina.

- Tässä on paljon asioita solmussa. On selvää, että plasmalaajentajia, alppimajaa ja ternimaitoa käytettiin 90-luvulla hyvinkin yleisesti. On myös muistettava, että mikään näistä menetelmistä ei ollut kielletty silloin. Plasmanlaajentajat olivat ainoat, jotka tulivat 2000-luvulla kielletyksi.

- Väite, että näillä menetelmillä olisi peitelty epo-hormonin tai kasvuhormonin käyttöä on ongelmallinen siinä mielessä, että kumpikaan ei näkynyt 90-luvulla testeissä mitenkään. Niitä ei siis tarvinnut myös peitellä mitenkään.

Seppälä haluaisikin nyt jutun lähteiden astuvan julkisuuteen, jotta asialle saataisiin piste.

- Tähän sen on pakko mennä, jotta saadaan piste näille asioille. Tässä vaiheessahan ei ole vielä kyetty todistamaan mitään millään asiallisella väitteellä.

(MTV3)