Ujous on ollut kiinteä osa Martti Suosalon persoonaa nuoresta pojasta saakka. Teatterin lavalla näyttelijä tuntee olonsa turvalliseksi, mutta tilanteet, joissa hän joutuu johtamaan, ovat yhä vaivaannuttavia.
Ujous ei jättänyt Martti Suosalon nuoruuteen negatiivista leimaa. Tiettyihin tilanteisiin arkuus kuitenkin vaikutti.
− En oikein kehdannut puhua minua vanhemmille ihmisille. Myös teini-iän seurustelusuhteet jäivät, kun en osannut olla tyttöjen kanssa, Suosalo muistelee.
1970-luvulla Suosalon perhe muutti hetkeksi Oulusta Turkuun. Teatterikaupungissa näyttelemiseen panostettiin myös kouluissa. Historianläksyjä sai esittää luokan edessä näytelmän keinoin.
− Omaksuin ujoudestani huolimatta koulussa pellen roolin. Nauratin mielelläni muita.
Näytteleminen ei ollut nuorelle Martille täysin vierasta. Hänen isoisänsä vaikutti teatterilavoilla. Suosalo sai itsekin kipinän esiintymiseen, kun perhe palasi Ouluun ja sinne perustettiin nuorisoteatteri.
− Kaverini kertoi, että teatteri hakee näyttelijöitä. Lähdin mukaan ja jäin sille tielle. Koin vahvan vision, että tämä on minun juttuni, tarkoitukseni elämässä, Suosalo sanoo.
Ujous kulkee mukana
Sittemmin Suosalo on esiintynyt lukuisissa elokuvissa, tv-sarjoissa sekä teatterilavoilla. Hän on osannut kääntää ujouden työn kautta edukseen.

